27. huhtikuuta 2014

Äidin tyttö (haaste)

 Välillä sitä oikein ihmettelee mistä kummasta lapset saavatkaan niin mahtavan hienoja ideoita päähänsä. Tai kuinka joku asia ylipäätään tulee lapselle mieleen. Lapset ovat niin ihanan aitoja ja luovia. Heistä kun osaisi itsekin ottaa useamminkin mallia!

 Tänään ulkoa lounaalle tullessa Tellu valitti kovaa janoa. Otti hanasta lasillisen vettä ja istuutui paikoilleen jääden tuijottamaan lasiaan. Tiedustelin eikö ollutkaan jano, mutta tytön oma jano olikin jäänyt suurempien ajatusten alle. Tellu kun oli alkanut ajatella kaikkia niitä lapsia jotka eivät saakaan puhdasta vettä ja niitä jotka joutuvat kuolemaan sen takia! Hieman surullisena tovin asiasta kerrottuaan tyttö päätti aikuisena lähteä miljoonien vesipullojen kanssa auttamaan näitä lapsia ja parantamaan maailmaa. Vielä illalla ennen nukkumaan menoa harmitteli kuinka kauan kestää tulla aikuiseksi.

 Yksi pieni tyttö ei voi yksin maailmaa pelastaa, vaikka tahtoa olisi kuinka. Nyt haastankin teidät auttamaan Tellua haaveessaan eli lahjoittamaan puhdasta vettä sitä tarvitseville! Apua välittää moni taho ja lahjoitus tapahtuu vielä helposti netistä! Esim.
Kirkon ulkomaanavun toisenlainen lahja- sivustolla voit 25€:lla lahjoittaa puhdistettua vettä 1750 ihmiselle vuorokaudeksi.

Unisefilla on käynnissä Syyrian lasten hätäapuun Jano-kampanja vielä 30.4 asti. Yhdellä vaivaisella eurolla saa jo vettä 10 lapselle viikoksi!

Suomen World Visionin sivuilta saa 5 eurolla puhdasta vettä lapsille tai 18 eurolla Keniaan metrin lisää vesiputkea ja Intiaan parannusta maanviljelijöiden kastelujärjestelmiin. Kastelujärjestelmä parantaa satoa.

 Jos joku miettii, että mitähän tuo äidin tyttö tarkoittaa niin allekirjoittanut miehensä sanojen mukaan pelastaisi siipiensä suojaan kaikki maailman lapset hädästä jos vain voisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti