2. joulukuuta 2019

Näkyykö tonttuja?

 Onni haaveilee tulevansa joskus ihan oikeaksi tontuksi. Voi kuinka paljon kivoja ja jännittäviä hommia tontuilla hänen mielestä onkaan eivätkä ne lopu kesken! Oikeastaan tuntuu kuin Onnin sisällä asuisikin pieni iloinen tonttu. Niin innoissaan ja onnellisena hän aina joulua odottaa.
 Aarre puolestaan matkii tietysti veljeään. Eräänä arkiaamuna hän kaipasi kiikareita. Sellaisia ei siihen hätään löytynyt, mutta Aarrea ei tarvinnut houkutella askartelemaan. Näin joulun alla päädyttiinkin tekemään oikeat tonttujen kiikarit, joista taisi tulla kyllä joulupukin versiot.
 Päällystettiin siis kaksi paperirullaa punaisella ja tehtiin koristeeksi mustasta sekä kultaisesta kartongista vyö. Hihnaksi jouluista nauhaa ja joulun hittikiikarit olivat valmiit! Onni teki tietysti myös eskarista tullessaan itselleen omat ja näillä näkee kuulemma hyvin niin tonttujen jäljet, piilopaikat, metsän eläimet kuin kiltit lapsetkin. Niin ja tuhma aikuiset myös eli täytynee muistaa olla kiltisti ;)


2 kommenttia:

  1. Hei, oletko lopettanut blogin? Blogi on päivittynyt todella harvoin. Eikä enää ollenkaan. Kirjoitat myös melko etäisesti. Useimmista blogeista tietää kirjoittajan, tuntuu hassulta lukea täysin anonyymin kirjoituksia. Miksi lapsia kuvaat nettiin kuitenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, blogi on yhä olemassa ja päivittyy omaan tahtiinsa sitä mukaa kuin aikani antaa myöten. Vaikka kirjoitan julkista blogia, ei se tarkoita, että tahtoisin jakaa kaiken itsestäni tai etenkään lapsistani. Perheblogina toki kuvat liittyvät olennaisesti blogiin, mutta niissäkin itselläni on tietty linja. Tämä on oma linjani, jolla on oma lukijajoukkonsa, mutta onneksi blogimaailmasta löytyy jokaiselle varmasti ne omat mieluisat bloginsa.

      Poista