13. huhtikuuta 2019

Lapsimessut 2019

Yhteistyössä: Messukeskus

 Hui mitä vilinää! Näin totesi meidän Onni, kun perjantaina aamupäivästä rantauduttiin Messukeskukseen. Normaalisti olimme kokeneet vilinän lisääntyvän iltapäivää kohti, mutta nyt pitkin messuhallia säntäili suuri joukko iloisia koululaisia toisilleen huudellen. Pikkuinenkin taisi hieman järkyttyä ja pisti kätensä korviin, mutta pian messujen ihmeet saivat hänen huomionsa.


Menimme pitkälti lasten ehdoilla kiertäen messualuetta ja pysähdellen heitä kiinnostaville touhupisteille. Hupiconin puoli oli jo enemmän tokaluokkalaisen mieleen ja sieltä löytyi myös Onnin rakastamat koneet. Lapsimessujen puolellakin riitti vielä isommillekin mieluisia juttuja; askartelua, liikkumista, onnenpyöriä ja tutkittavaa.

Elma-messujen puolelle siirtyessämme tokaluokkalainen huokaisi: "Täällähän haisee ihan maalle!" Tutusta hajusta huolimatta maalaislapset viihtyivät eläimille jutellen pitkän tovin. Eläimet taisivatkin olla Pikkuisen mielestä se paras juttu.

 Hälinästä ja lasten ujostelusta huolimatta päivä oli oikein onnistunut. Poikia jäi harmittamaan, ettei palokypäriä ollut enää aamupäivästä jäljellä ja vaatepuolelle oli ihan turha heidän kanssaan yrittää, mutta muutoin meillä oli ihan huippu päivä. Pikkuinen uupui hälinään ja aistiärsytyksiin, mutta nautti soittamisesta ja vesivärityksestä sekä autoleikeistä. Iltaa kohden messualueen jo hieman rauhoituttua, hän jopa intoutui vilkuttelemaan kaikille.

 Itse yritin poikien perässä pysyessä tutustua uusiin juttuihin ja ihastella kauniita messuosastoja. Onnekseni Onnikin rakastaa kauniita asioita, joten messutarjouksiakin ehdittiin näkemään ja hyödyntämään. Mukaan tarttui muovailuvahaa ja pientä ajanvietettä lapsille sekä perusostoksena iso kassi ksylitolituotteita. Lisäksi pikkuinen sai mm. kaipaamansa uuden keväthaalarin, kun Name it:n osastolla oli kaikki 30% messualella.
 Kiitos elämyksistä Lapsimessut 2019!

 Kävitkö sinä messuilla? Mikä oli parasta vai ärsyttikö jokin?

2 kommenttia:

  1. Kävin joskus aiemmin mutta viime vuosina en ole enää viitsinyt hulinaan lähteä. Varmasti nähtävää mutta myös hirveää tungosta-ei kiitos. Lastenvaatteita saa nykyisin hyvin ja tarjouksia on vaikka missä. Esim gugguun vaatteiden perään en ole koskaan ollut. Teillähän Onni taitaa aloittaa syksyllä eskarin. Jatkatko kotiäitinä vielä kuopuksenne kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantaisin ei meitäkään messuille saisi! Perjantaina lastenvaatepuolen unohtamalla emme kokeneet suurta tungosta. Lähinnä vain ohikulkiessa huvitti pitkät jonot ja syöksyt vaatteiden perässä. Muutamat hankintalistalla olleet vaatteet kyllä ostettiin, mutta nekin sujuvasti ilman jonotteluita!

      Kyllä, odotamme kuumeisesti varmistusta Onnin eskaripaikasta. Erillistä hoitopaikkaa hänelle ei ole haettu vaan eskarin loputtua kulkee koulukyydillä kotipihaan. Kuopuksen kanssa emme ole oikein missään vaiheessa tehneet mitään päätöksiä, joten hän jatkaa toistaiseksi kotona. Onko hän kotona vaan kolmevuotiaaksi vaiko eskariin asti niin aika näyttää.

      Poista