31. maaliskuuta 2019

Kiitos kaikesta talvi, tervetuloa kevät!

 Auringon ihanasti lämmittävät säteet kasvoilla, villisti laulava lintukuoro ja kärpästen surina sekä alati jossakin tippuvat vesipisarat kertovat kevään saapuneen. Viimeistään ensimmäisen perhosen lennähtäessä pikkuisen ohi hihkumme kilpaa. Tuntuu kuin heräisin taas eloon ja tahtoisin lasten lailla vain olla ulkona nauttimassa tästä kaikesta.
 Vaikka ensimmäinen kunnon lämmin kevätpäivä tuntuukin aina yhtä ihanalle, ei tämä tee talvesta yhtään sen huonompaa. Oikeastaan talvi oli lasten kannalta täydellisen ihana! Jos itse kyllästyinkin ainaisiin lumisateisiin, nauttivat pojat vanhempiensakin edestä! En voi myöskään kieltää etteikö kunnolla luminen maisema olisi silmiä hivelevän kaunista katsottavaa.
 Suomessa on neljä vuodenaikaa, joissa jokaisessa on niitä mahtavia juttuja. Talven kuuluu olla talvi lumisateineen ja pakkasineen, vaikka itse en niistä välttämättä nautikaan. Kunnon talvi ja sen tuomat ilot kuuluvat kuitenkin lapsuuteen. Lasten täytyy saada möyriä lumessa, rakennella lumilinnoja, tehdä lumienkeleitä ja laskea pulkkamäkeä ja potkutella kelkalla unohtamatta luistelua sekä hiihtoa.
 Tänä talvena Onnista ehdottomasti parasta oli kolaamisen lisäksi hiihtäminen. Kovasti poika vielä viikonloppunakin yritti hiihdellä, mutta kevät alkaa tekemään tehtävänsä. Lumi katoaa niin kovin nopeaan nyt eikä hanki enää kanna. Talvikausi päätettiinkin poikien toivelistalla olleeseen pilkkiretkeen. Hieman miestä lukuun ottamatta jännitti jäiden kestävyys, mutta kesti se! Rae- ja räntäkuuroista huolimatta talvikauden lopetus näin retkeillen tuntui juuri täydelliselle.
 Nyt onkin aika nauttia kevään ihmeistä ja alkaa toteuttamaan kevään toivelistaa. Tänä keväänä me yritämme:
♥ Lähteä vihdoin risteilemään
♥ Käydä Heurekassa ihmettelemässä dinosauruksia
♥ Liikkua paljon niin jalan kuin pyörälläkin
♥ Aloittaa uusi hauska mökkiprojekti, kunhan syksyn murskekasat saadaan levälleen
♥ Kunnostaa kasvulaatikot
♥ Käydä paljon retkeilemässä eri paikoissa
♥ Uusia villiintyneitä kukkapenkkejä
♥ Suunnitella juhlia
♥ Nauttia auringon tuomasta energiasta
♥ Nikkaroida linnunpönttöjä

 Millaisia suunnitelmia sinulla on kevääksi?

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Ihan huippua. Olen samaa mieltä että kaikissa vuodenajoissa on sitä jotain erikoista. Keväällä olen kuitenkin energisin :D Meidän kevääseen kuuluu tänä vuonna meidän uuden talon pihan laittamista, retkiä sekä myös yksi risteily <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen♥ Keväällä sitä aivan kuin syntyisi uudella energialatauksella ja meillä onkin käynyt nyt melkoinen puhuri :D

      Poista