26. tammikuuta 2017

Mitä meille kuuluu?

 Kuten olette varmaan jo huomanneetkin, blogi päivittyy tällä hetkellä normaalia harvemmin. Valitettavasti mitään nopeaa paluuta takaisin vanhaan en pysty lupaamaan, mutta kovasti olette mielessä♥ Hiljaisuuden vuoksi päätinkin teille nyt postauksen verran kertoa hieman, mitä meille kuuluu.
♥ Arkipäivät menevät pitkälti ihan perusrytmillä. Mies on ollut nyt enemmän aamuisin kotona, joten olemme aamuisin vuorotellen levänneet. Onnikin tykkää hurjasti hitaammista aamuista, jolloin saa kölliä peiton alla kainalossa.

♥Olemme yrittäneet ulkoilla mahdollisimman paljon. Onni on myös paljon ollut isänsä mukana, jolloin olen saanut mukavasti rästihommia tehtyä kotona. Sain vihdoin mm. tyhjennettyä kaappeja lahjoittamalla lasten vaatteita ja tarvikkeita niitä oikeasti tarvitseville. Hyvän mielen lisäksi saatiin lisää kaivattua säilytystilaa :)

♥ Olemme aloittaneet suunnittelemaan kesän mökkiprojekteja. Tai oikeammin laitamme rantaa kuntoon jo nyt ennen kevättä, jolloin ensi kesänä pitäisi päästä nauttimaan uudistetusta ranta-alueesta. Ehkä saamme uudistuksen myötä vihdoin intoa laituriprojektiinkin!

♥Uhmaa löytyy talosta, vaikka muualle jakaa. Löytyykö halukkaita ottajia? Onnilla on korvat hukassa, Tellulla on taas joku jänkkäysvaihe ja ikiliikkuja-pentu kokeilee tietysti myös rajojaan. Päivien yleisin sanani onkin taatusti ei.
♥ Meidän suloinen koiranpentu, joka ei oikeasti osaa olla hetkeäkään paikoillaan, pistää salaa paikkoja remonttiin ihan kiitettävään tahtiin. Eteisen kulmaa on järsitty sen verran, että saatoimme miehen kanssa jo suunnitella lähes koko eteisen uudelleen. Toimivampi eteinen on tavoitteena, mutta ensinhän olisi kotona vielä kröhöm muutama projekti kesken.

♥ Poikien harrastus on pistetty nyt toistaiseksi jäihin. En tiedä johtuuko pimeästä vuodenajasta vai mistä, mutta Pikkutäry tuntui tarvitsevan enemmän lepoa. Viikonloput onkin nyt rauhoitettu pääsääntöisesti perheen yhteisille tekemisille.

♥ Päätimme miehen kanssa viettää hetken ruokalistan kanssa teemaviikkoja, sillä kaipasimme lisää vaihtelua, intoa ja kiinnostusta ruuanlaittoon. Jännityksellä katsomme mitä lapset tästä ideasta tykkäävätkään!
 Tuleva viikonloppu aiheuttaakin jo nyt monenlaisia tunteita. Suunnitelmissa on paljon mukavia juttuja; mm. vieraita, juhlintaa ja retki metsään, mutta tiedossa on myös kyyneleitä hautajaisten muodossa. Ensimmäistä kertaa joudumme lapsemme puolesta muistovärssyä lukemaan ja tuntuu kuin samalla kantaisimme harteillamme myös sitä lapsen surua. Arki ja mukava yhdessä puuhastelu ovatkin varmasti nyt kaikille sitä parasta lääkettä :) Niin ja viikonlopun irtokarkit myös :D

  Aurinkoa viikonloppuunne♥

5 kommenttia:

  1. Olette ajatuksissani! <3 olenkin miettinyt mitä teille kuuluu, kun olen niin tottunut käydä täällä lukemassa juttuja joka päivä! Voin kertoa, että myös itsellämme on hyvin kaksijakoinen viikonloppu. Huominen menee yhtälailla meillä surullissa tunteissa hautajaisissa. Saimme juuri ennen joulua itkeä paljon erään läheisen sukulaisen poismenon takia - nyt olemme jo ehkä vähän totutelleet jo ajatukseen.. (jos siihen koskaan voi tottua) :( Sunnuntaina juhlimme taas meidän pikkuista 3-vuotiasta. Aikamoinen kombo sanoisin minä! Huhu! Voimia teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia teillekin❤️ Läheisen poismenoon tuskin koskaan täysin tottuu, mutta suru aikaa myötä lieventyy ja muistot valtaavat mielen.

      Poista
  2. Kommentoin nyt tännekin saman vielä.. edellinen taisi mennä toiselle sivulle. :)

    Teidän koiravauva on kyllä ihana <3 Ruuhkavuodet? :) Ne harvat vapaat hetket on ihana viettää kotona vaan perheen kesken. :)

    Voimia hautajaisiin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen❤️ Meidän koiravauva on kyllä tosi ihana, paitsi silloin kun tuhoaa esim gugguun pipon!

      Poista