16. tammikuuta 2017

Yöllinen pelästys

 Eräänä yönä heräsin ensin pennun uikutukseen. Herätyksestä kiukkuisena ja unisena kuuntelin kuinka Onnin refluksi taas oli hurjana, kunnes ponkaisin vauhdilla pystyyn. Eihän sellainen ääni refluksista johdu vaan poika ei saanut henkeä! Koppasin pojan nopeasti syliin ja varmistin, ettei suuhun ole vahingossakaan eksynyt unilelun silmää tms. Sitten viimeistenkin unihiekkojen karistessa muistin, mihin tuo kuulemani ääni pitäisi osata yhdistää. Onnille oli yllättäen iskenyt kurkunpääntulehdus!
 Kurkunpääntulehdus on pienillä lapsilla melko yleinenkin kiusa, jonka aiheuttaa virus. Toisille se aiheuttaa esim. merileijonalta kuulostavaa yskää, mutta meille se iski aivan yllättäen. Tilanne jossa keskellä yötä tajuat, ettei lapsesi saa kunnolla henkeä, voisi olla melko pelottavakin. Vaikka itselläni on jossain selkärangassa rutiinia hätätilanteiden hoitoon, säikähdin itsekin!

 Päätinkin listata teille muutaman vinkin, joilla auttaa kurkunpääntulehduksesta kärsivää lasta.

♥ Koita saada lapsi rauhoittumaan ja pysy mahdollisimman rauhallisena itsekin. Itku, pelko ja ahdistus pahentavat vain oloa ja vanhemman pelko heijastuu lapseen.

♥ Laita lapsi nukkumaan kohoasentoon eli tunge tyyny tai kaksikin patjan tai kirjapino sängyn pääpuolen jalkojen alle. Pystyasento siis helpottaa turvotusta.

♥ Vie lapsi noin vartiksi ulos tai avonaisen ikkunan luokse. Me istuimme peiton alla sohvalla niin, että suoraan ikkunasta pakkasilma virtasi pojan kasvoille. Myös viileämpi huoneilma helpottaa lapsen oloa.

♥ Anna mehujäätä tai muuta kylmää, joka mahdollisesti laskee kurkunpään turvotusta.

♥ Jos lapsen olo ei näillä helpotu, apulihakset on vahvasti hengittämisessä mukana ja lapsi sinertää, hakeudu päivystykseen.
  Onneksi tämä tauti alkaa useilla helpottamaan jo vuorokaudessa ja on monilla muutaman päivän päästä ohitse. Ehkä meilläkin jo muutaman yön päästä taas nukutaan, ellei se tylsistynyt koira sitten jatka ulinaansa. Pääasia kuitenkin on, että lopulta Onninkin tila saatiin kohenemaan ja saadaan sairaalan sijaan olla ihan kotona♥

 Onko muilla kokemusta kurkunpääntulehduksista? Löytyykö muita vinkkejä lapsen olon helpottamiseen?

6 kommenttia:

  1. Hui! Voion vaan kuvitella miltä tuo tilanne on mahtanut tuntua :( Meillä ei vielä kertaakaan ole ollut kurkunpään tulehdusta, mutta muista lasten ensiapukurssilla että nimenomaan viileä ilman on monesti nopein tapa hetkellisesti helpottaa huonosti hengittävän pikkupotilaan olotilaa.. Meillä aikuisillahan on lisäase kuin voi hetkellisesti turvautua kaikkiin menthol- ja eucalyptus-uutteisiin. Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Askel askeleelta mennään taas parempia öitä kohti :) Meillä on lapsille tukkoista oloa helpottamaan Vaporizer kuivahöyrystin, jota voi turvallisesti käyttää jo vauvasta lähtien.

      Poista
  2. Huh, tuossa tilanteessa kyllä varmasti pelästyy. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja etenkin varmasti silloin kun ei yhtään tiedä mistä voisi olla kyse!

      Poista
  3. Kokemusta löytyy.. Kuopukselle tuli 1,5v ikään saakka joka flunssassa kurkunpääntulehdus joka aiheutti tuon kamalan yskän ja hengenahdistusta. Eipä paljon ollu vinkkejä nukkumisen helpottamiseksi kun ei suostunut tuolloin omassa sängyssä nukkumaan eikä parisänkyämme viitsitty kohottaa.. Joskus nukahti sitten rattaisiin niin että selkänoja oli puoli-istuvassa asennossa. Inhottava tilanne aina mut onneks tosiaan meni noin vuorokaudessa ohi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan todella inhottavaa ja meillä ei valitettavasti vuorokausi riitä toipumiseen. Niin kauan kuin lapsi mahtuu turvvakaukaloon hyvin, on siinä hyvä nukkua, mutta nämä hiemat isommat lapset onkin vaikeampia. Meillä Onni on parhaiten nukkunut sylissä, mutta ei sellaista itse montaa yötä jaksa.

      Poista