7. joulukuuta 2016

Lasten koristelemat kauppakassit

 Tänään vuorossa on lahjaidea, joka on helppo toteuttaa pienienkin lasten kanssa. Valitettavasti poikien versioita en tänne uskalla näin ennen joulua laittaa, mutta onneksi Tellun käsissä näitä on syntynyt jo pino!

 Kyseessä on siis koristeltu kangaskassi. Näitä kasseja on lähdössä meiltä lasten toimesta kirjasto-, luistin-, kauppa-, lanka- ja ties miksi muuksi kassiksi! Itse kassit maksavat vain muutaman euron, joten tämä idea on myös mukavan edullinen, etenkin isompien erien toteuttamiseen :D Kuvituksenhan jokainen saa päättää itse ja ellei piirtäminen innosta niin voihan käyttää esim. kuvansiirtoaineita ;)

4 kommenttia:

  1. Toi Yoda-kassi on ihan mahtava! Ja tosi hyvä lahjaidea tämä. Me tehtiin nelivuotiaan kanssa isälle isänpäivälahjaksi eväskassi, mihin poika piirsi meidän perheen. Näitä ei vaan saa ainakaan meidän paikkakunnalta ostettua, joten pitää osata ennakoida ja tilata netistä ajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältäkään ei saa oikeastaan mitään askartelutarvikkeita paitsi kartonkia, irtosilmiä yms. ihan perusjuttuja. Yritän sitten aina ostella muualta varastoon vähän mitä sattuu, ettei tarvisi odotella inspiraation iskiessä :)

      Poista
  2. Nämä on hauskoja! Tehtiin juuri äitienpäiväksi perunapainallusmenetelmällä ananaskuosiset kassit kaikille meidän äiteille.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Teidän kassit olikin hienoja! Ja perunanpainantakin on hauskaa :D

      Poista