28. joulukuuta 2015

#Ystäväkirjahaaste

  Ystäväkirjat olivat ala-asteella huippusuosittuja. Ei riittänyt, että oli vain yksi kirja vaan niitä piti olla monta! Itselläni oli kuitenkin ystäväkirjoihin viha-rakkaussuhde. Ne olivat hurjan kivoja, mutta juuri kenenkään kirjoihin en saanut vastata ja omaanikin täyttivät lähinnä vain sukulaiset sekä pihapiirimme selvästi isommat lapset. Tai sitten luokkatoverit pilasivat kirjani ihan tahallaan. 

 Kaikista synkeistä muistoista huolimatta ilahduin suuresti, kun Lapsiparkin ihana Såfin haastoi minut Napsahduksia-blogin Nadjan aloittamaan haasteeseen. Sain vihdoinkin vastata ystäväkirjan kysymyksiin :D 

1. Pituutesi ilman korkkareita:
 Sanat pituus ja minä eivät kyllä sovi samaan lauseeseen! Olen siis pätkä, 157 ja erittäin tärkeä puolikas päälle :D

2. Lempinimesi? Ja mistä se on peräisin?
 Bloginimeni on mieheni antama lempinimi jostain varmaan yli 15 vuoden takaa. Mies vielä intoutui entisestään, kun Martti vainaan Pelimies-biisi alkoi aikoinaan radiossa kuulumaan. 

3. Minkä ruuan valitset lauantai-illalle jos kaloreita ei tarvitsisi laskea?
 Itse tehtyjä hamppareita tai pizzaa vaikken niiden suurin ystävä olekaan.
4. TOP 4 asiaa, jota arvostat ystävyydessä?
 Rehellisyys, luottamus, ystävällisyys ja hauskuus, joista etenkin kaksi ensimmäistä on kokemusteni myötä tullut erittäin tärkeiksi.

5. Telkkarista: Moderni Perhe, Salkkarit, Kimmo, Hottikset vai Greyn Anatomia? 
 Mä katson hirveän vähän telkkaria, mutta noista valitsisin ehdottomasti Grayn Anatomian,

6. Rakkaimmat harrastukset, ja onko suunnitelmissa aloittaa jotain uutta?
 En ole ikinä ollut mitenkään kova harrastamaan, mutta eräs nyt lasten myötä jäänyt harrastus oli sitäkin tärkeämpi. Ehkä joskus vielä palaan tuon mystisen harrastuksen pariin, mutta nyt kai ainoaksi harrastukseni voitanee lukea tämän blogin kirjoittaminen. 

7. Haaveita joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa?
 Onnin oireiden lopullinen katoaminen olisi aivan huippua! Ennen uuden kodin valmistumista joskus tulevaisuudessa, haaveilen nykyisen remontoinnista ja tätä projektia varmaan talvella jossakin määrin toteutetaankin!

8.Hattaraa vai pehmistä?
Mä en ikinä ole rakastanut hattaraa, mutta olen aina ollut hulluna pehmikseen :D

9. Ripsiväri, kestoripset vai au naturel?
 Mun silmät reagoivat suureksi harmituksekseni ripsariin, joten sitä käytän vain liikkuessani oman kylän ulkopuolella. Muuten mennään luonnon kauneudella, hah :D

10. Mottosi ?
 Mitään suoraan sopivaa mottoa ei vastaani vielä ole tullut. Kuitenkin esim. Demokritoksen "Onnellinen on se, joka ei murehdi sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on." on varsin hyvin mielestäni sanottu. Tai hieman lyhyemmin voisi sanoa "Elä hyvin, naura usein, rakasta paljon". 

 Tämän haasteen lisäksi olisi kuulunut liittää minua kuvastavia kuvia. No niitä juurikaan koneelta löytynyt. Blogissa on kerran vilahtanut mystinen kuva minusta, Onnin raskausaikana napattu. Olkoon se kuvana siitä millainen olin ennen pojan syntymää ja jälkimmäinen kuva kuvastakoon sitä miten poika on minua muuttanut. Tai ainakin sitä kuinka vähän järki tai mikään muukaan nykyään päässä liikkuu :D

 Lopuksi saan haastaa mukaan muitakin vastailemaan kysymyksiin. Uusia kysymyksiä en ala pinnistämään, joten samoilla mentäköön ja toivoisin saavani lukea seuraavien vastauksia:
 Emosen Tipulasta
Tittin elämää-blogin Tittin

Haasteen säännöt:
-Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi
- Kiitä haasteen antajaa ja mainitse Napsahduksia-blogi haasteen alulle panijana
- Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirja-kysymyksiin
- Lisää kuvaksi/kuviski parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia
- Keksi uudet (tai käytä vanhoja :D) kysymykset blogiystävillesi
- Haasta mukaan ihania bloggaaja frendejä

4 kommenttia:

  1. Kiva, että tartuit haasteeseen :D Ja minäkin haluaisin rempata tätä meidän nykyistä kotia, mutta luulen että meidän perheen isimies ei innostu ideasta kun samalla rakennetaan uutta taloa muutaman kilometrin päähän meidän nykyisestä kodista. Aina saa kuitenkin haaveilla.. Hihii <3

    VastaaPoista
  2. Onneksi haaveileminen on ihan ilmaista :D Meille tarjoutui äskettäin yllättäen tilaisuus tonttiin, josta talohaaveilumme saivat alkunsa. Ainut mutta on se ettei tonttia saisi vielä varmuudella käyttöön ja mitä me kahdella tontilla tekisimme?! Meillä on siis vielä hyvin aikaa miettiessä tehdä tähän taloon vaikka mitä :D Ainakin siis ajatuksissa sillä mies on suostunut vain muutamaan myyntihintaankin positiivisesti vaikuttavaan juttuun :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta! Mulle on kerääntynyt tältä vuodelta useita haasteita, joihin en ole ehtinyt vastata, mutta musta tuntuu että uuden vuoden kunniaksi nollaan haastelaskurin ja aloitan tästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietinkin mahdatko kaiken keskellä ehtiä haasteeseen vastaamaan. Hurjan mukavaa kuitenkin jos ehdit!

      Poista