27. joulukuuta 2015

Hei hei joulu!

 Hieman haikealta tuntuu sanoa hyvästit joululle. Aattoaamun migreenikohtaus uusi vielä rajumpana seuraavana päivänä ja lievempänä eilen, mutta niistä huolimatta meillä oli ihanaa! Kenelläkään ei ollut kiire, Onni voi yllättävänkin hyvin, köllimme koko perhe sohvalla ja nauroimme todella paljon. Voiko parempaa joululta toivoakaan?
  Itselleni joulussa parasta onkin tunnelma, yhdessä oleminen ja hyvä ruoka. Uppouduin niin täysin joulun viettoon ja ihastelemaan sen tunnelmaa, etten tajunnut kameraan koskeakaan! Olen siis kuvien puolesta kuusen koristelukuvaa lukuun ottamatta täysin miehen räpsyjen varassa. Harvinaista sillä yleensä en anna miehen kameraan edes koskea :D Valitettavasti siis meidän joulusta ei teille juuri näytettävää ole. Muistatte kuitenkin varmasti meidän huonon tuurin soodataikinatalon kanssa? Lopulta aattoaamuna Tellun kanssa päätimme, ettemme kyllä heitä kaikkia vaivalla tehtyjä osia hukkaan. Juoma-astiasta syntyikin pikainen purkkikoriste.

 Toki lasten jouluun kuuluu myös lahjat. Kauhistuneina miehen kanssa katsoimme joulupukin tuomaa lahjavuorta, mutta oikeastaan lapset saivat hyvin vähän leluja! Sen sijaan paketeista löytyi kaikkea muuta mielekästä; vaatteita, lautapelejä, elokuvia, kirjoja jne. Onni löysi yhdestä paketistaan myös jotain mielestäni kovin ihmeellisen ihanaa, sillä poika on nukkunut sen jälkeen kaksi ihan kokonaista yötä!
  Tämä pehmeähkö led-lamppu toimii pattereilla ja se heilautetaan päälle sekä pois. Annoimme Onnin käydä nukkumaan lampun kanssa, sillä se myös sammuu jonkun ajan päästä itsestään. Ei tarvitse pelätä pattereiden turhaan kulumista :)

  Jouluna kävimme hieman myös kyläilemässä ja joulupäivänä anoppilassa syömässä. Huomasimme kuitenkin, että Onnin kanssa ei kannata useassa paikassa ja useana päivänä peräkkäin käydä. Myös Pikkutäryn intoilu ja Tellun jännitys olivat Onnille liikaa. Hän ei vain kestä hirveää hälinää ja meteliä ympärillään ja vieraat ihmiset ahdistavat, jolloin ruokakaan ei enää pojalle maistu.  Kotona taas isompien rauhoituttua Onni nautti joulusta selvästi ja keksi mahtavasti hauskoja juttuja. Onneksi voimme jatkaa koko perheen kesken vielä tällä rennolla otteella ainakin muutaman päivän, hyvällä tuurilla jopa ensi vuoteen asti :)

 Kuinkas muiden joulu meni?

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! :D joskus on vaan todella rentouttavaa jättää ne tavalliset puuhat (kuten valokuvaaminen) pois ja keskittyä vain olemiseen ja yhdessäoloon. Ja vähän haikein mielin kyllä meilläkin sanottiin hyvästit joululle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuinka mukavaa onkaan rentoutumisen jälkeen palata myös niihin ihan arkisiin juttuihin! Jaksaa arkeakin ihan toisella tavalla :)

      Poista