1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri huovasta

 Vihdoin aamulla lapset pääsivät kirmaten avaamaan joulukalentereistaan sen ihka ensimmäisen luukun. Kyllä sitä oli kovasti odotettukin! Tämä blogin joulukalenteri tulee sisältämään meidän joulun odotusta, jossa pyritään kiireettömään yhdessä puuhailuun. Toivottavasti tästä on teille iloa!

Omassa lapsuudessani tarrakalenteri oli jo hurjan hieno juttu, mutta nykyäänhän on vaikka millaisia tavarakalentereitakin. Itse tykkään kuitenkin enemmän kuvakalentereista sekä lisänä tontun tuomista yllätyksistä. Meillä tonttu siis tuo pikkuiset paketit lasten omiin tonttupussukoihin. Tänä aamuna isommat saivat yhteiseksi päivän joulusadun; Mauri Kunnaksen Joulupukki ja Noitarumpu-kirjan ja Onnin pussukasta löytyi kaivurikirja. Tuo kirja onkin nyt Onnin suurin aarre sillä onhan se tontun tuoma :)
 Tellulle suunnittelin huopaista joulukalenteria, jolla olisi käyttöä joulun jälkeenkin. Tyttö on nyt kovasti innostunut ompelemisesta, joten yhteistuumin alettiin sitä ompelemaan kokoon. 3mm:n huopa oli kuitenkin niin paksua, että pienen suunnitteluvirheen vuoksi päätimme jättää ylärivin kolme luukkua pois. Kalenterista onkin tällä erää tulossa pelkkä huopainen säilytyslokerikko.
 Tämän lokerikon tekeminen on todella helppoa ja nopeaa! Huopalevystä leikataan vain sopivan kokoisia paloja ja ommellaan kiinni. Tellun kanssa tehtynäkin aikaa meni vain noin tunti. Joulukalenteriksi huopalokerikko ei ehkä enää ehdi, mutta olisiko tässä joululahjaideaa tai apua kodin järjestämiseen? Hintaakin lokerikolle tulee vain noin 10€!

 Jännittävää joulun odotusta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Hieno säilytyslokerikko! :D Meillä lapset eivät meinanneet malttaa mennä nukkumaan eilen kun kerroin, että aamulla saa avata ensimmäisen paketin. Hihii.. Onhan tää kaikki vaan tosi ihanaa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hiemanhan nuo lokerot on vinksin vonksin, mutta onpahan tekijoidensä näköinen :D Meillä Onni olisi tahtonut tietysti avata kalenterista kaikki luukut kerralla! Saa nähdä kuinka aikaseen huomenna herää kun tänäaamuna huomasi tontunkin käyneen.

      Poista