26. elokuuta 2015

Joskus sattuu ja tapahtuu kaikesta huolimatta

 Olen tarkka lasten turvallisuudesta. En hysteerisesti kiellä lapsia tekemästä sitä, tätä tai tuota vaan annan heidän, jopa kannustaen, elää ja kokeilla rajojaan mikäli näen sen turvalliseksi. Astianpesukonetabletitkin ovat ihan helpossa paikassa, koska luotan valistukseen. Sen sijaan meillä on mm. pistorasiat suojattu, terävät esineet piilotettu, lääkkeet yms. lasten ulottumattomissa ja elinympäristöstä karsittu riskitekijät lukuun ottamatta olohuoneen pöytää, jonka kulmat ovat vetäneet jokaista lastamme liiankin tehokkaasti puoleensa.

 Ulkona ei pyöräillä edes pihalla ilman kypärää. Kypäräpakko koskee myös isompia lapsia muilla kulkupeleillä, joissa vauhti ja sitä myöten kaatumisriski nousee selvästi. Ellei kypärä kiinnosta, ei myöskään kulkupelit liiku. Pienimmäinen menee potkupyörällä vielä melko hiljaa ja jalat tukevasti maassa, mutta kypärään olemme totutelleet silti. Autossa istutaan omissa istuimissa nätisti vöissä tai jäädään kyydistä pois. Onnin on tällä hetkellä tätä hyvin vaikea uskoa, mutta bussipysäkille autosta nostaminen tehoaa lähes aina. Mökillä taas lapset ovat jatkuvasti sovitusti aikuisen silmän alla ja laiturille ei esim. kalaan mennessä uimataidottomilla ole asiaa ilman pelastusliivejä.
  Lapsille on pienestä pitäen opetettu ikätasoisesti toimimista hätätilanteessa. Eihän sitä koskaan tiedä jos esim. itselleni sattuisikin jotain käymään miehen ollessa töissä! Molempien vanhempien puhelimesta taas löytyy myös kaiken varalta tallennettuna myrkytystietokeskuksen numero. Vaikka periaatteessa kaiken pitäisi olla turvallista, ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Siitä saimme muistutuksen taas tällä viikolla.

 Olin lasten kanssa tulossa asioilta. Kesken reissun alkoi migreeni uhkaavasti täysin yllättäen iskeä päälle ja otin särkylääkettä. Se kulkee laukun vetoketjullisessa sivutakussa aina varuilta mukana, laukku on aina kiinni ja korkealla naulakossa. Tällä kertaa tullessamme kotiin Tellu kantoi oma-aloitteisesti laukkuni sisälle. Painuin pienimmän kanssa pimeään makuuhuoneeseen ja hetken päästä tajusin pojan olevan poissa. Oli liian hiljaista, joten nousin katsomaan tilannetta. Isommat lapset piirtelivät keittiössä ja pienin istui rattaissaan laukkuni kanssa. Viidessä minuutissa hän oli löytänyt Burana-laatikon, avannut sen ja saanut yhden lääkkeen suuhunsakin.

 Olen oppinut toimimaan hätätilanteissa vaistomaisesti, joten nytkään en säikähtänyt yhtään. Nostin Onnin rattaista, otin lääkkeet ja tutkin monta puuttui. Migreenin jyskyttäessä muisti ei ollut ihan terässään, mutta tiesin imeskellyn lisäksi korkeintaan yhden puuttuvan. Marssin makuuhuoneeseen ja soitin myrkytystietokeskukseen. Loppupäivän Onnille koitti juomispäivä ja saimme harjoitella sitä kautta potalle ehtimistä urakalla.
 Jälkikäteen mietin miten olisin voinut toimia toisin? Miten olisin voinut ehkäistä tapahtuneen? Kokemuksesta tiedän, että jos särkylääkkeen laittaisi vasta lähtiessä laukkuun, saattaisi se joskus etenkin kiireessä unohtua ja kotimatka vaikeutua. Kotelo oli laukun turvallisimmassa paikassa ja käskin Tellun nostaa laukun naulakkoon ja katsoa Onnin perään eli ainut vaihtoehto olisi ollut kantaa laukku itse tai tarkistaa tytön tottelevaisuus.

  Muistakaahan siis että vaikka olisi kuinka varovainen, voi lasten kanssa sattua ja tapahtua! Se ei ole huonon vanhemmuuden merkki sillä jokainen meistä, niin lapsista kuin aikuisistakin, on erehtyväinen. Jos vahinko sattuu, silloin toimitaan ja tarvittaessa pyydetään apua. Neuvon pyytämistä tällaisissakaan tapauksissa ei kannata hävetä. Tuskin meidän Onnikaan ainut on, joka on vastaavaa tehnyt. Myrkytystietokeskuksen nettisivuillakin on laajasti ohjeita ja neuvoja, mutta soittamalla saa varmasti nopeammin varmuuden.

6 kommenttia:

  1. Aina sattuu ja tapahtuu. Meillä kans mun laukussa ne tärkeimmät, sillä en muistais koskaan muuten ottaa mukaan lääkkeitä ym. Meillä ei nyt oo käytetty kypärää pyöräillessä, sillä muuten poika jäis yksin kotiin jos pitäs laittaa kypärä. On kerrottu miten käy jos kaatuu pahasti, voi kuolla tai vammautua. Näytetty videoita ym, mut mikään ei toimi. Kaverit haukkui niin hyväksi, että kypärää ei vaan laiteta. On sovittu, että kypärä otetaan käyttöön kun muutetaan toisaalle ja se on fine. Nyt on vaan niin sellanen tilanne ettei viitti noinkaan tärkeästä asiasta vääntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen tekee omalle perheelleen ne parhaaksi katsomansa ratkaisut :) Monestihan lapsilla se paine tulee juuri kavereiden puolelta.

      Mä oon nyt Tellua saatellessa aamuisin kauhistellut kuinka ohi ajaa poika viritetyllä mopolla ilman kypärää. Se on sellainen mihin puuttumista en vanhemmilta (tietävät asiasta kyllä) ymmärrä. Mopolla on vauhti jo niin kova ettei siinä ole päällä mitään mahdollisuutta ja aivot tienpientareella ei järin nätti näky ole.

      Poista
    2. Jep, asiat ei oo aina niin yksiselitteisiä :)

      Joo no mopo on kyllä sellainen että sillä ei ole pakko liikkua niin sillä ei tulis mieleenkään ajaa tai päästää ajamaan ilman kypärää. Ite oon flipannu mopolla nii sattuu ihan kohtuudella varusteidenki kans :D

      Toinen mitä en ymmärrä niin isot lastenmönkijät pienillä lapsilla ilman valvontaa...

      Poista
    3. Joo noita mönkkäreitä en ymmärrä minäkään! Enkä sitä kuinka isommilla mönkijöillä teinit pelleilee tietysti ilman kypärää pahimmassa tapauksessa isien naureskellessa vieressä.

      Poista
  2. Onneksi ei käynyt lopulta pahasti! Teidän turvallisuusjutut kuulostaa tutuilta: myös meillä on portaissa turvaportit (tuolla pienimmällä ei ole mitään holttia eikä itsesuojeluvaistoa sen suhteen, mihin reuna loppuu ja missä voi pudota!), pistorasioissa tulpat ja säilytetään terävät esineet lasten ulottumattomissa. Kuitenkaan en halua, että on "liian" turvallista, vaan jotain pitää myös itse osata varoa - tällä periaatteella ainakin vielä esimerkiksi liesi on ilman suojusta. Onnettomuuksia tapahtuu aina eikä niiltä voi täysin välttyä (tai ehkä voi, mutta silloin tulee varmaan itse todella vainoharhaiseksi) ja mä ajattelenkin, että kun perusturvallisuusjutut on kunnossa, niin sitten onnettomuus on vain todella huonoa tuuria eikä sitä olisi voinut estää.

    Toivottavasti migreeni on mennyt jo ohi eikä ole tullut takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy tässä vielä tunnustaa ettei meillä koskaan ole ollut rappusissa porttia. Yläkerrassa on isompien lasten valtakunta, joten yläkerrasta tippumista ei ole tarvinnut pelätä. Olen toki saanut lapsia vahtia, neuvoa ja komentaa, mutta onhan heidän jossakin vaiheessa täytynyt portaissa kulkeminen oppia kuitenkin. Kielletystä tulee helposti hyvin houkuttelevaa, joten jotain täytyy myös näin opastamalla opetella.

      Poista