3. heinäkuuta 2015

Hyvä alelöytö vai eikö sittenkään?

 Pikkutäry unohti yökyläilemään lähtiessään aurinkolasinsa eteisen kenkätelineelle. Ruokaostosten lomassa hänelle oli ostettu liikkeestä uudet lasit 60% alennuksesta ja tuliaiseksi pojan valitsemana samaisesta alesta pienimmällekin uudet Julbot. Kotiutuessaan Pikkutäry innolla esittelikin uusia lempparilasejaan.
 Pienimmän laseja pussista ottaessani satuin huomaaman kuitin ja hieman aavistelin Looping mallin olleen liikkeessä normaalihinnalla ylihinnoiteltu. Pieni tutkimusretki netissä ja normaalihintojen keskiarvolla alehinnan olisi pitänyt olla 15€. Pikkutäryn Player mallin ja pienimmän lasien yhteishinta taas olisi netin keskiarvojen mukaan pitänyt olla 35€, kun kuitissa komeili summa 43€. Ostopaikalla siis on väliä eikä suurelta tuntuva alennusprosentti aina kerro koko totuutta!

  Keskivertoa kalliimmasta hinnasta huolimatta eihän aurinkolasit nyt mahdottomia maksaneet, Pikkutäryn silmät oli suojattuna lomaillessakin ja ennen kaikkea pojat rakastavat uusia lasejaan. Käyttäjän tyytyväisyys kai se tässäkin asiassa loppupeleissä tärkeintä on sillä epämiellyttävät lasit jäisivät käyttämättä ja sehän se vasta rahan tuhlausta olisikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti