11. elokuuta 2014

Ale ale ale

 Lomalta on palattu arkeen, oikean käden sormet poltettu ja poikien kanssa kuvia uutta postausta varten otettu. Tavallinen vauhdikas maanantai ja viikonalku siis! Kuten viime postauksessa mainitsin, alesta tuli hieman ehkä villiinnyttyä.

 Pienin ei olisi kyllä tarvinnut kuin syksyksi haalarin. Hups, tuli sitten ostettua muutakin.
 Polarn O. Pyret, Racoon, Pompdelux, Marimekko, Gugguu, Metsola, Aarrekid ja Verson puoti.

 Pikkutäryllä oli syysvaatetusta ostoslistalla. Ulkovaatteet jäi ostamatta, mutta tarvitseehan sitä pitkähihaistakin. Pino ei ole sitä lempparia eli punaista, mutta kaikki silti kelpuutettiin!
 Villervalla, Mainio, Pompdelux, Metsola ja Aarrekid.

  Tellulla ei ollut mielessäni edes tarkkaa ostoslistaa tehtynä. Jotain kouluun, jotain ulos ja jotakin juhliin. No sitä myös tuli!
Ticket, Racoon, Gugguu, Mainio, Metsola ja Pompdelux.
 

Ehkä uskallan tunnustaa ettei tässä ole edes kaikki vaan osa isompien lasten ostoksista on jo kaappien uumenissa tai pesussa. Jokainen aleostos on kuitenkin ostettu vähintään -50% alella. Alkuvuodesta ostosintoni on ollut todella vähäistä ja isompien lasten vaatekaappien sisältö onkin ollut 80% pieneksi jäänyttä.
 
 Lopuksi katsokaahan millaisia kuvia blogiin tulee 90%  varmuudella jos sen tekee yhdessä lasten kanssa.
 Yritit kuvata sitten kuinka tylsässä paikassa tahansa, matalalla tai korkealla, ulkona tai sisällä niin aina välissä on iso tai pienempi poika joka sotkee tavalla tai toisella ja huutaa äiti kato.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti