31. heinäkuuta 2014

Rakas hoitolaukku

 Blogin toiseksi luetuin postaus on viime vuotinen pohdintani hoitolaukun ostamisesta. Lopulta päädyin tilaamaan Elodie Detailsin Black Editionin ja rakastuin siihen heti. Vuoden kokemuksella päätin laukun ehdottomasti ansaitsevan oman esittelyjuttunsa.

  Kuva ei tee nyt oikeutta tälle laukulle sillä laukku oli autossa saanut rattaista osakseen helteellä kävellenkin lentelevää hiekkapölyä. Tämä hoitolaukku on siis vanhempaa mallia, jota ei käsittääkseni enää saa. Vastaava uudempi malli on mustanakin saatavilla. Hoitolaukku on ollut käytössä lähes päivittäin ja käytönjäljen näkee oikeastaan vain kuvassakin näkyvästä öööh kahvan vekistä. Oikosulku iski mutta siis tuosta mikä tuo kantohihna nyt ikinä taas onkaan. 
  Lapsen kulkupeleihin hoitolaukku on kätevä kiinnittää. Itse tykkään ettei kiinnityshihna ole koko ajan näkyvissä vaan nämä kulkevat kätevästi laukussa kun niitä ei tarvitse.
  Hoitolaukkuun mahtuu todella paljon. Vajaakäytöllä ja täytenäkään tavarat eivät kuitenkaan pääse hukkumaan. Vetoketjutaskut ja useat pienet taskut pitävät huolen laukun järjestyksestä. Tänne mahtuu hienosti myös isomman lapsen tavarat, evästarpeet tai vaikkapa viikonloppureissulle pienimmän varusteet. Yhdellä laukulla pärjää todella pitkälle.
Juuri reissusta kotiutuneena hoitolaukun sisältö on vajaa. Kotiutumishetkellä laukussa oli tietysti laukun oma hoitoalusta. Kesällä paljon liikkuessamme ostin myös vahingosta viisastuneena Liberon kesäpakkauksen. Kertakäyttöinen hoitoalusta on kätevä jos lastenhoitohuoneessa ei olekaan siistiä tai kunnon tasoa, mutta vaippa on pakko vaihtaa. Naaman ja käsien putsaustakin on saanut tehdä joten pyyhkeet ovat siinä käteviä. Paperiakin laukusta kyllä löytyy, mutta tahmatassuille pyyhkeet ovat huomattavasti kätevämpi vaihtoehto. Lisäksi hoitolaukusta löytyi nyt peppupyyhkeet, aurinkolasit, lusikat eväiden syöntiin, neuletakki ja Lorun pipo.
 
 Normaalisti näiden lisäksi hoitolaukku syö sisäänsä vielä mm. vaippoja, varavaatteet ja ainakin yhden tyhjän pienen muovipussin. Pillimuki, eväspurkit, riisikakut ja muut lasten eväät kulkevat vaihtelevasti etenkin näin kesäaikaan joko hoitolaukussa tai tarpeen tullen yhdessä Pikkutäryn eväiden kanssa lasten kylmälaukussa. Omat rahapussini, avaimeni ja kännykkäni löytyvät niille varatuista lokeroista.
 
  Ekaa kertaa kunnon hoitolaukun omistavana olen erittäin tyytyväinen päätökseeni. Mies jaksaa kyllä yhä vitsailla laukulle tarvittavan aseenkantoluvan, mutta kertaakaan laukun uumeniin ei ole tavarat hukkuneet. Toivonkin tämän rakkaan hoitolaukkuni kestävän yhä ahkeraa käyttöä, vaikka hieman pelottaakin miten alkaneen repeämän kanssa käy. Kaksi lasta ilman kunnollista hoitolaukkua kasvattaneena tiedän ilmankin pärjäävän ja halvemmallakin saa varmasti käteviä laukkuja. Vähintäänkin joskus kuitenkin kannattaa myös satsata omaan mukavuuteensa ja tätä laukkua pystyy mielestäni käyttämään loistavasti ilman lapsiakin.

6 kommenttia:

  1. Jos meille vielä joskus tulee vauva niin mie niiiiin haluan tuollaisen hoitolaukun! Meillä oli vaunujen mukana tullut perushoitolaukku, josta hajosi pian läppä, ja olin tosi iloinen kun kesällä siirryttiin hoitolaukun sijaan mini-Kånkeniin, kun tuttipulloa ja paksuja vaihtovaatteita ei enää tarvinnut pakata mukaan.

    Kiva blogi siulla! Mukavaa kesää teidän perheeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos!

      Suosittelen tätä hoitolaukkua kyllä erittäin lämpimästi vaikka selvästi perushoitolaukkua hinnakkaampi onkin. On kyllä ainakin omasta mielestäni ollut jokaisen sentin arvoinen. Merkillehän on vuodessa tullut lisää kauniita kuosillisiakin vaihtoehtoja ellei mustan ystävä ole.

      Ihania kesäpäiviä teillekin :)

      Poista
  2. Oli kiva lukea tätä kun itsellä on hoitolaukun etsintä käynnissä. Hyvä, että tämä laukku on sopinut teille niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :) Toivottavasti sinäkin löydät mieleisesi hoitolaukun!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö olekin! Tämän kanssa oli kyllä rakkautta ensi kohtaamisesta lähtien.

      Poista