5. lokakuuta 2012

Mummon tuomisia

 Eilen lupailin näyttää mitä mummo oikein tullessaan toi lapsille. Enpäs tajunnut ettei sadepäivänä ole parhain päivä kuvata. Enkä tajunnut, että Tellun omat lähti mummon mukana vaihtoon. Joka tapauksessa joskus vuosia sitten vastasin mummon lahjauteluihin, että ennemmin ottaisi lasten merkkipäivinä osaa rahalla, lahjakortilla tms. ulkovaatehankintoihin kuin toisi muiden tavoin kasan leluja. Vuosien saatossa tilanne on näköjään kääntynyt siihen, että synttäripäivänä tulee sitä lelua ja sen lisäksi joko rahaa tai ulkovaatetta. Hyvin on kuitenkin mummo pistänyt merkille mitä ulkovaatteita meillä käytettään, sillä Tellulle löytyi tällä kertaa Ticketin musta takki. Sen lisäksi oli ostanut Reiman pinkit housut (kääks kestääköhän ne?? ) vaan kumpainenkin kokoa liian pienenä. Näistä ei siis kuvaa löydy vaan esittelyyn pääsi ainoastaan Pikkutäryn tuliainen.

 Ticketin ruutuhaalari koossa 98. Poika ei tietenkään suostu sovittamaan ja haalari näyttää kyllä suurelle. Vertasin kuitenkin Pompdeluxin jemmahaalariin (sovituskuvia löytyy täältä ) ja ei tuo siihen nähden niin mahdottoman suuri olekaan.

Hihat
 Lahkeissa hieman enemmän eroa
 Haarat

 Vaikka hakusessa oli siis toisenlainen puku niin tuo jäi meille. Liikkeessä ei kuulemma ollut Ticketin haalareissa enää muita vaihtoehtoja sopivassa koossa ja Pikkutäry itse hyppi onnellisena uuden haalarin omistajana ja rutisti sekä pussasi mummoa minkä ehti . Pääasiahan on, että vaate on käyttäjälleen mieluinen! Plussana ehkä nuo kaksi vetoketjua, jolloin pukemisesta vihdoin innostunut poika hahmottaa paremmin mihin ne jalat sujahtaakaan. Kiitos siis rakas mummo jälleen kerran! Nyt sitten täytyisi pähkäillä asusteet ja kengät kuntoon ennen lumien ja pakkasten saapumista.

Ja lopuksi muistutuksena, että arvontaan on aika osallistua vielä tämä päivä.

3 kommenttia:

  1. Oi, aivan ihanat tuliaiset!
    Noihin ulkovaatteisiin kyllä uppoaa rahaa, ja nyt varsinkin kun poika on hoidossa, niin tarvitaan oikeastaan kaksin kappalein, koska sen hoitopäivän jälkeen vaatteet ja varsinkin kengät on usein siinä kunnossa, että niillä ei kyllä enää uudestaan ulos lähdetä.
    Musta toi harmaa ruutu on tosi hieno, tykkäsin hurjasti tosta kuosista, koska sen kanssa sopivat vaikka mitkä ihanat asusteet, ja muutenkin kyllä tykkään ruuduista. :)

    VastaaPoista
  2. Meillä tuota ulkovaatetta kyllä kanssa kuluu, kun ulkoillaan paljon ja lisäksi oman haastensa tuo Pikkutäryn oireilut jolloin niitä vahinkoja vaan käy. Tuo haalari on kyllä ihana! Itse en olisi enää ostanut "vauvamallia" jo ihan leveämmän mallinsa vuoksi, mutta toisaalta onhan tuossa omat etunsakin. Ja jos jotain näin ihanaa lapset saa tuliaisiksi niin eihän tässä voi itsekään olla kuin onnellinen! Kyllä niihin kenkiin ja muihin talvivarusteisiin kuitenkin vielä saa rahaa hurjasti uppoamaan.

    VastaaPoista