13. heinäkuuta 2019

Äiti, minulla on ikävä kotiin

 Itselleni kesä merkitsi pitkään myös kauan odotettua leiriä. Leirielämän ihanuuden ovat myös omat koululaisenikin huomanneet. Parhaimmillaan leiri on ikimuistoinen elämys tai paikka, josta löytää uusia samanhenkisiä kavereita. Toisessa päässä etenkin pienemmillä voi kuitenkin iskeä ikävä kotiin ja tämä on oikeastaan jonkinasteisena melko yleistäkin. Kaikki tunteet ovat toki sallittuja, mutta koti-ikävästäkin voi selvitä ja leiristä tulla siitä huolimatta mahtava kokemus.
 Nykyään todella monet lapset haluavat pakata leirille mukaan kännykän tai perheet eivät edes mieti sen jättämistä kotiin. Matkapuhelimista on tullut arkipäivää ja sen kautta on helppo vaihtaa kuulumisia. Todellisuudessa yhteydenpito lapseen voi helpottaa kyllä vanhemman oloa, mutta leiriläiselle soitot ja viestit voivat vain aiheuttaa ja lisätä koti-ikävää! Vaikka kuinka vanhempi haluaisi kuulla miten leirillä sujuu, kannattaa etenkin pienemmän lapsen kännykkä jättää kotiin. Vanhemmille varmasti kyllä ilmoitetaan, jos lapsella on hätä! Ne leirin tapahtumat ehtii kuulemaan vielä monen monta kertaa leirin jälkeenkin!
 Myös ennen leiriä annettu lupaus tarvittaessa kotiin hakemisesta toimii todellisuudessa päinvastoin. Lapsen ei tarvitse edes yrittää päästä ikävän tunteen ylitse, kun tietää siihen olevan vanhemman mielestäkin helpompi ratkaisu. Tällaisissa tilanteissa oikeastaan lapsen ikävä voi saada aikaan muidenkin lasten koti-ikävän pahenemisen. En toki kiellä, etteikö joskus ole tilanteita, joissa lapsi on parempi hakea kotiin. Noin joka viides lapsi kokee voimakasta koti-ikävää ja muutamalla prosentilla ikävä yltyy niin, että häiritsee jo päivän askareita; leikit ja leiriohjelma ei innosta, ruoka ei maistu ja on vaikea nukkuakin.  Ellei mikään auta, on parempi palata kotiin kehuen hienosta yrityksestä. Kenties seuraavana kesänä leiristä nauttiminen jo sujuukin!

 Monella leirillä on myös vierailupäivä. Nuo ovat mahtavia tilaisuuksia päästä kurkistamaan leirielämään ja halaamaan sitä omaa murusta. Ennen vierailulle kirmaamista kannattaa kuitenkin miettiä palveleeko se vain vanhempaa vai hyötyykö näkemisestä lapsikin. Jo ennestään pienestä ikävästä kärsivän leiriläisen nimittäin voi olla vaikea päästää lähdön hetkellä vanhemmista irti. Tämä on monesti juuri se paikka, jossa koti-ikävästä kärsivä leiriläinen lähtee kotiin. Toisaalta tämänkin hetken yli lapsen voi auttaa ja sen jälkeen usein leiri sujuu jo varsin hyvin loppuun asti.
 Mikä sitten voi leiriläisen koti-ikävään auttaa? Yleensähän koti-ikävä iskee iltaisin päivän touhujen rauhoittuessa nukkumaanmenoaikaan. Ajatukset harhailevat helposti kotiin ja lapsi voi tuntea pientä ahdistusta tai surua. Ikävän tullen leiriltä löytyy luotettavia aikuisia lasta tukemaan.  Usein jo pelkkä lohdutus, kehu ja juttelutuokio auttavat pahimman yli ja seuraavan päivän puuhissa ikävä unohtuu. Mikäli lapsi soittaa, ei kannata harmitella tai voivotella vaan kääntää puhe hyviin puoliin ja kannustaa nauttimaan ainutlaatuisesta elämyksestä. Kun lapselle tulee tunne, että vanhempi luottaa selviämiseen, on lapsen helpompi päästä itsekin ikävän yli.
 Lasta tukien ja tilanteessa 'oikein' toimien lapsi harvoin tahtoo lopulta kesken leirin kotiin. Koti-ikävän tunne on harvoin oikeastaan niin paha, ettei lapselle jää leiristä hyviä muistoja. Silti leirin jälkeenkin kannattaa kehua lasta ja muistella yhdessä niitä leirin kohokohtia, jutella uusista kavereista jne. eikä kiinnittää liiaksi huomiota negatiivisiin puoliin. Ensimmäisen kerran ikävän yli päästyä lapsi osaa helpommin työstää tunteitaan seuraavallakin kerralla.  Kenties lapsi pian alkaa innolla odottamaan jo seuraavaa leiriään!
 Loppuun täytyy todeta näiden vinkkien perustuvan täysin omiin kokemuksiini leiriläisten vastuuhenkilönä ja itse vanhempana. Lapset ovat niin erilaisia ja siinä missä toinen ei muista vanhempia lainkaan, potee toinen ikävää. Vanhempana ja leiriläisen kannalta on helpompaa, jos samasta perheestä on sisarus mukana. Luottamus lapsen pärjäämiseen sekä vastuuhenkilöihin ja itsensä hillitseminen tuovat kuitenkin usein hyvän leirikokemuksen, vaikkei sisaruksen turvaa olisikaan saatavilla.

 Oletko sinä päässyt kurkistamaan leirielämään tai onko teillä tänä kesänä nautittu leiristä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti