12. kesäkuuta 2019

Rentoa lomaa odotellessa

 1,5 viikkoa koululaisten kesälomaa takana eikä tämä äiti ole paljon ehtinyt istuskelemaan. Päivät ovat olleet vauhtia, hymyjä ja työtä täynnä, mutta on tuo lasten loma-aika silti niin ihanaa! Voi mennä fiiliksen mukaan, nauttia kesähelteistä ja unohtaa koko herätyskellon olemassaolon. Kävipä meillä jo heti loman alussa niinkin, että juuri 9 vuotta täyttänyt nukkui ennätyksensä eli jopa yhdeksään :D

 Loman alkuun on mahtunut jo useat juhlat, joista kahdet olivat tosiaan meidän 9 vuotiaan. Kesäloman alussa juhliessa jo loma karsii selvästi kaverivieraita, mutta saimme viettää riemukkaat hellepäivän kaverisynttärit vesisodan ja jätskibaarin merkeissä. Olin kattanut sisälle pöydän täyteen herkkuja vesimelonista ja mansikoista sekä suolaisista herkuista sankarin toivomaan pavlovaan, mutta eihän pojat malttaneet sisällä käydä kuin kääntymässä. Voi sitä kiljahdusten ja naurun määrää, joka meidän pihalla raikasi pienimmän yrittäessä pysyä isompien perässä!
 Juhlimisen lisäksi loma on täyttynyt silkasta työstä. Isommille pojille iski heti kärkeen tylsyys ja he pistivät taas kioskin pystyyn. Rahaa heillä kuulemma on jo tarpeeksi, joten päättivät vieläpä laittaa osan potista hyväntekeväisyyteen muille lapsille. Kylän ainoa kahvipaikka on ollut etenkin vanhempien kyläläisten mieleen ja olemme Onnin kanssa saaneet urakalla leipoa herkkuja. Jos poikien innostus pysyy läpi loman, on rantakunto kyllä tätä menoa saanut uuden käsitteen :D

 Kesäillat on tähän asti täyttyneet puolestaan liikunnalla, hiekkakakuilla ja vesileikeillä. Pihalla on ollut kovia jalkapallomatseja, muumit on pesty useita kertoja päivässä ja ettei herkuttelu pääsisi unohtumaan, on Pikkuisen kahvilasta saanut jatkuvalla syötöllä herkullisia kakkusia kahvin kera. Iltapesut on hoidettu alkuun vesisodalla ja iltapalan jälkeen sohvalla on maannut kasassa väsynyt joukko jännittämässä kuka nukahtaakaan ensin.

 Ensimmäiset kesäloman päivät ovat olleet täynnä toimintaa, mutta myös suuria tunteita. Olen saanut katsella kuinka isommat pojat ylittävät itseään ja jakavat paljon iloista mieltä. Olemme saaneet olla juhlimassa ainutlaatuisissa juhlissa ja nähdä kaukaisia sukulaisia ja ystäviä. Olemme maistelleet kesän makuja ja nauttineet yhteisestä puuhailusta. Aina loman ei tarvitse olla mitään ihmeellistä ollakseen hauskaa ja ikimuistettavaa. Silti, mökille on jo kova ikävä. Onneksi nämä kesäkuun viikonloppukiireet alkavat jo juhannuksen jälkeen helpottamaan ja päästään keräämään toisenlaisiakin kesämuistoja koko perheen kesken.
 Mitä sinulle kuuluu nyt?

4 kommenttia:

  1. Löysinpäs mukavan blogin! Heippa siis vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun löysit! Tervetuloa ja toivottavasti viihdyt jatkossakin♥

      Poista
  2. Ihana tuo kioski! :D Meillä on ollut myös koululainen jo lomalla, mutta hän osallistui ip-kerhon järjestämään kesäleiriin joten vasta tällä viikolla alkoi "kunnon loma" kun ei tarvitse herätä joka aamu niin aikaisin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kioski on ollut nyt kylän vanhemman väen tämän kesän hitti! Mielenkiinnolla seuraan sivusta miten poikien kesätyö vielä edistyykään :D

      Poista