25. kesäkuuta 2018

Juhannus 2018

  Voisin tässä postauksessa valitella meille iskenyttä flunssapiikkiä, juuri lähdön hetkellä sattunutta oksennusta tai vähintäänkin lähes kaikkien huulilla ollutta kylmää ja sateista säätä, mutta toteankin juhannuksemme olleen mitä mahtavin. Pienet vastoinkäymiset eivät meidän juhannussuunnitelmia siis kaataneet vaan päätimme olla mökillä ja nauttia. Säällekään emme voi mitään, joten miksi antaisimme sen pilata juhlamme? Kaikki on kiinni asenteesta :)
Eihän juhannusaattona mökillä tosiaankaan t-paitakeli ollut vaan toppatakkia oli paikoin veden ripsotellessa myrskytuulessa ikävä kunnes muutama auringonsäde tuli taas luomaan toivoa lämmöstä. Säästä huolimatta teimme kaikkea sitä mitä yleensäkin; grillasimme, nauroimme, saunoimme ja uskaliaimmat jopa uivatkin.

Tuulen vaihtaessa hieman suuntaa uskalsimme myös laittaa kokkomme palamaan ja voi mikä ihmetys se pikkuiselle olikaan! Isommat muistivat viime vuotisen risukokkomme ja olisivat mieluusti tänäkin vuonna kokkoon risuja lisänneet. Vaikka maa olikin märkää, mitään yhtä suurta kokkoa emme halunneet tehdä vaan poltimme suosiolla vain edellisen myrskyn tuhoista jääneen risukasan. Tämä pienempi kokkokin taisi tuoda tarpeeksi jännitystä iltaan :)

 Juhannuspäivänä saimme sentään jo auringon iloksemme ja nautimmekin siitä aamusta lähtien rantaterassilla lintuja, veneitä ja muita ihmetyksiä katsellen. Pelailimme pelejä sekä herkuttelimme. Lapset nauttivat valtavasta hiekkakasasta ja me aikuiset kärräsimme sitä hiekkaa rantaan. Saimme vihdoinkin meidän viime kesästä entisestään laajennetun biitsin valmiiksi! Tai lisähiekkaa varmaan otetaan vielä jossakin vaiheessa, kunhan ensin saadaan hiekkalaatikkokin hommattua paikoilleen. Illalla kalastustuokion jälkeen lämmiteltiin saunan lempeissä löylyissä ja pelattiin sisällä Unoa kunnes yksi toisensa jälkeen sammuimme makuuhuoneeseen tehtyyn perhepetiin.

 Sunnuntai toikin tullessaan kerrassaan mahtavan mökkeilysään ja lapset asuivat rannassa. Aluksi he tyytyivät vain saappaat jalassa leikkimään vedenrajassa ja katselemaan laiturin jäännöksiltä pikkuruisia kaloja, mutta aika pian vesi veti puoleensa. Kylmäähän tuo hieman oli, mutta saunaanhan pääsi aina tarvittaessa lämmittelemään. Myös pikkuinen kävi testaamassa rannan, mutta viihtyi paremmin vesileikkien parissa rantaterassille laitetussa vannassa. Tai saunan hämärässä hän olisi kylpenyt kaikkein mieluiten, mutta turvallisuuden nimissä siirsin :D Kotimatkalle lähdettiinkin vasta illalla ja kyllä oli väsyneitä matkalaisia kyydissä! Onnikin aloitti uuden viikon vasta kymmenen jälkeen, mikä on todella harvinaista :)
 Kuinka sinun juhannuksesi sujui?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti