12. joulukuuta 2017

12. luukku

Yhteistyössä Raskauskeiju

 Kuvittele tähän valkeat nietokset ja metsäinen tie, jonka molempia puolia reunustaa valkoiset puut. Siis sellainen oikein kaunis jouluinen maisema! Tai kuvittele kaunis talvinen auringonlasku. Nämä postauksen kuvat nimittäin ovat kaukana jouluisesta ja teimme hieman töitä, että löysimme kuviin kuran sijasta edes hieman valkeaa :D
 Perheen pienimmät eivät vielä lahjojen päälle ymmärrä, mutta silti lahjavuori voi olla melkoinen. Myönnän itsekin aina hieman hurahtaneeni, oli kyse sitten omista tai rakkaista kummilapsista. Monet ovat nyt viime aikoina meiltä tiedustelleet mitä pikkuiselle voisi joululahjaksi hankkia. Leluja pienet eivät suuria määriä tarvitse, mutta ehkä lahjaksi olisi mukava saada muutakin kuin vaatetta? 
 Tänään jaankin taas lahjavinkkejä pienille suloisuuksille. Yksi loistolahja mielestäni on tuo täällä jo hehkuttamani lämpöpussi. Se vaan on oikeasti todella kätevä ja myös varsin lämmin arjen helpottaja enkä osaa lakata sitä kehumasta. Tässä kuitenkin muutama lisävinkki pienten söpöläisten lahjoihin Raskauskeijun valikoimista.

Turvakaukalolelu 21,90€ sopii loistavasti yhteen lämpöpussin kanssa.

Lampaantalja 76,90€ on ihana ja lämmin köllöttelyalusta niin lattialle, vaunuihin kuin pulkankin kyytiin.

Suloinen LuinSpa kylpypyyhe 44€ hurmaa suloisuudellaan ja laadullaan.

Mamas & Papas leikkimatto 110,90€ viihdyttää lasta. Leikkimatto onkin meillä pikkuiselle ostoslistalla, sillä lattialla olo ei todellakaan ole pojan lempipuuhia ja toivomme leikkimatosta olevan apua.

Baby wallaby tuttinauha 22,95€  on meillä päivittäisessä käytössä.

Sophie la Girafe lahjapakkaus 33,90€ sopii vaikka yhdessä äidille ja lapselle. Kyllä, olen itse herkkäihoisena käyttänyt tuota suihkushampoota :D

 Saat nyt nämä ja monet muut Raskauskeijun ihanat tuotteet 10% alennuksella koodilla "talviaika10". Tuo koodi on voimassa tämän viikon ajan.
 Millaisia lahjoja sinä suosit pienimmille juhlijoille?

6 kommenttia:

  1. Perheen pienimmille tietenkin pääosin käytännöllisiä juttuja kuten vaatteita, tuttinauhoja, pyyhkeitä mutta ehkä lahjakassiin mahtuu jokunen purulelu tai unipehmo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikaverit on meilläkin kyllä olleet suosiossa! Pikkuinen sai syntyessäänkin lahjaksi jo joukon ja isompien tavoin sänky alkaa olemaan vuorattuna :D

      Poista
  2. Oi, toi vauvapyyhe ois ihana. <3

    VastaaPoista