6. marraskuuta 2016

Haluatko vieraspostaajaksi blogin joulukalenteriin?

 Yksi loistava keino joulustressin hallintaan on jakaa tehtäviä myös muille! Kaikestahan ei tarvitse suoriutua yksin vaan joukossa on enemmän tehoa. Meilläkin on miehelle ulkoistettu mm. ikkunoiden ja saunan pesu, mutta en myöskään loukkaannu jos ne jäävät tekemättä. Ehtiihän mies pestä ne sitten joskus myöhemminkin!
 Olen tässä pohtinut jo muutaman viikon blogin joulukalenteria. Se ei ole mikään stressin paikka ollut, mutta on jäänyt helposti ensimmäisenä heitteille yllätyskäänteiden vuoksi. Kuitenkin rakastan joulua ja kalentereita niin paljon, että haluaisin tänäkin vuonna sellaisen blogiinkin pystyyn laittaa. Valitettavasti vain on muutamia vielä salassa pidettäviä asioita, jotka verottavat nyt entisestään aikaani. Siksi päätinkin uskaliaasti lähteä kysymään kiinnostaisiko teitä osallistua?

 Nyt olisi siis mahdollisuus päästä blogin joulukalenteriin vieraspostaajaksi jouluisella vinkillä, askartelulla tai muulla vastaavalla aiheella! Jos kiinnostuit, niin laitahan ideasi sähköpostilla tulemaan 20.11 mennessä. Sähköpostiosoitteen löydät tuosta sivusta →

  Ihanaa alkavaa viikkoa♥

6 kommenttia:

  1. Oi apua! Haluaisin osallistua - mitähän keksisi jouluiseksi vinkiksi..?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sen välttämättä tarvitse juuri vinkki olla! Kyseessä voi olla vaikka oma joulusatu/runo, lahjaidea, tunnelma, resepti tms. mikä nyt jouluun jollakin lailla liittyy ;)

      Poista