26. elokuuta 2016

Hetki, jolloin paniikki katosi

 Vaikka kuinka sisimmässään tietäisi jonkun päätöksen olleen oikea, voi hetkittäin iskeä paniikki ja epätoivo. Onni täytti vasta tässä kuussa 3 vuotta ja valehtelisin väittäessäni etteikö päätös kotiin jäämisestäni ilman tuloja olisi yön pimeinä tunteina yhä mietityttänyt. Nyt kuitenkin tiedän jokaisella solullani, että asioiden kuuluikin mennä juuri näin.

 Yksi imetyksen ihanimmista puolista ovat kahdenkeskiset hetket vauvan kanssa. Se läheisyys, silmäkontakti ja ne ihanat hymyt. En olisi Onnin kanssa enää uskonut samanlaiseen tunteeseen pääseväni, mutta eräänä aamuna tapahtui jotain.
 Meillä on Onnin kanssa tapana isompien lähdettyä vielä hetki kölliä sängyssämme. Siinä on hyvä lukea satua, antaa kesken unien heränneen pojan vielä torkkua tai höpötellä hassuja. Tuona aamuna Onni oli hetken torkkunut kainalossani. Herätessään poika nosti kainalostani hieman päätään ylemmäs aurinkoisesti hymyillen ja sanoi: Äiti, kato mua silmiin. Siinä pieni aurinkoni hymyili niin iloisesti kuin ikinä osasi ja tuijotti isoilla ruskeilla silmillään suoraan silmiini. Lopulta Onni tuumasi: Tässä on maailman palas paikka.

 Tuo hetki oli jotenkin niin ihmeellisen koskettava, etten sitä sanoiksi osaa edes pukea. Tuntuu kuin jo siinä toisiamme katsellessamme olisi tapahtunut jotain ihmeellistä. Viimeistään Onnin sanojen jälkeen tiesin missä minun paikkani oikeasti olikaan. Ei töissä vaan kotona Onnin kansa. Ilman rauhallisia aamuja olisi tuokin hetki jäänyt kokematta!
 Tuona ihmeellisenä aamuna jatkoimme hetken vielä keskustelua kerhosta, eskarista, koulusta ja päiväkodistakin. Niistä paikoista, joissa lapset nyt yleensä päiviään viettävät. En kaivannut äsken kokemamme jälkeen enää mitään sanallisia vakuutteluja päätöksestäni yhtään kenenkään suusta. Onni ihan itse kertoi kuinka kerhossa on pelottavaa, mutta silti kivaa ja kuinka hän ei tykkäisi päiväkodista. Yritin jopa puolustella päiväkotia, mutta Onni tokaisi olevansa ennemmin metsän hiljaisuudessa.

 Nopeammin kuin uskonkaan tulee se päivä, jolloin Onnin on suunnattava metsän sijasta eskariin. Kerho on hyvää totuttelua ryhmässä olemiseen ja kotona saa siedätyshoitoa melusta. Tällä hetkellä olen kuitenkin erittäin onnellinen, että voin tarjota Onnillekin mahdollisuuden vielä hetken rauhallisiin aamuihin ja aion itsekin nauttia näistä aamusta niin paljon kuin mahdollista!

 Näillä mietteillä toivottelen ihanaa ja rentoa viikonloppua♥


8 kommenttia:

  1. Ihanaa viikonloppua. Nauti hetkistä. Aika kuluu tosiaan niin nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin♥ Voi kunpa aika ei kuluisi tällä vauhdilla, mutta lupaan nauttia näistä hetkistä. Vielä tulee sekin aina kun kainalon sijaan äidiltä kaivataan enää lähinnä rahaa ja ruokaa :D

      Poista
  2. Tuollaiset hetket ovat kyllä kultaakin arvokkaampia! <3<3 Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Nauttikaahan viikonlopusta♥

      Poista