29. kesäkuuta 2016

Voihan vesirokko!

 Vesirokko on tauti, jonka me lähes kaikki olemme kerran sairastaneet. Olen siis osannut odottaa sitä meillekin jo monen monta kertaa kylään, sillä en ole nähnyt tarpeelliseksi lapsia rokottaakaan vasta ennen kuin lapsen ollessa noin 10-12 vuotta. Normaalistihan perusterveet lapset taidetaan suositella rokotettavaksi 13 vuotiaana, jos eivät ole vesirokkoa siihen mennessä sairastaneet. Mikään rokotusvastainen en ole, mutta meillä pojat ovat reagoineet yllättävän rajusti jo tavallisiinkin rokotuksiin, joten ennemmin sairastellaan näin luonnollisesti tämä tauti.

 Viikko ennen juhannusta se sitten iski. Ensin Pikkutäry valitteli päänsärkyä, jota hänellä on aina kuumeen noustessa. Kunnon kuumetta ei aluksi kuitenkaan tullut, mutta näppylöitäpä tulikin. Siinä missä Tellulla oli aikanaan vain muutama hassu, oli Pikkutäryllä reilusti yli 100! Näppylöitä oli myös silmäluomissa, huulessa, korvassa jne. Poika oli kuitenkin yhtä kuumeista päivää lukuun ottamatta erittäin energinen tapaus.
 Koska Pikkutäry oli sairastunut jo ennen juhannusta, hieman epäiltiin seuraavan potilaan meidän tuurilla sairastuvan juhannuksena. Näin myös kävi, kun viikko Pikkutäryä myöhemmin vesirokko oli löytänyt uuden uhrin. Suureksi yllätykseksemme uhri ei kuitenkaan ollut Onni, vaan vesirokon muutamalla näpyllä aikaisemmin sairastanut Tellu! Tässä tuli siis todistettua kuinka lievänä sairastettu vesirokko voi uusiutua! Meidän oli syksyllä tarkoitus ottaa tytöstä vasta-ainetestit ja mahdollisesti ottaa se rokotus, mutta tauti ehti ensin.

 Kuinka uusiutuva vesirokko meillä eroaa ensimmäistä kertaa sairastavasta? Selvä ero on näppyjen määrässä ja laadussa. Siinä missä Pikkutäryn keho täyttyi enimmäkseen pienistä rokkonäppylöistä, on Tellulla näppyjä huomattavasti vähemmän, mutta ne ovat myös huomattavasti isompia, muutama jopa valtavia vesirakkuloita. Kuumetta tai päänsärkyä Tellulla ei ole ollut laisinkaan. Pikkutäryn pienet näppylät tietysti myös tuntuivat paranevan nopeammin kuin Tellun suuret, mistä tyttö nyt panikoi, sillä kauan odotettu leiri alkaisi alle viikon päästä!
 Millaisilla aseilla meillä taisteltiinkaan vesirokkoa vastaan? Olin kuullut useammalta tutulta, ettei apteekin vesirokkovoiteista yms. juurikaan iloa ollut. Olin siis jo ennakkoon ehtinyt miettiä, ettei meillä niitä käytettäisiin vaan mentäisiin luonnonkosmetiikalla ja kikkakolmosilla. Toki olisin apteekkiin juosten kiiruhtanut, jos tilanne olisi niin vaatinut! Näillä meidän keinoilla lapset kuitenkin valittelivat kumpikin vain muutamia kertoja kutinaa. Toisaalta en tiedä kuinka molemmilla käytössä oleva allergialääke vaikutti. Olisiko sekin osaltaan helpottanut? Listasin kuitenkin viisi meidän käyttämää vinkkiä vesirokkoon.

♥Suihkuttele lasta pahimmassa kutinassa. Meillä toinen koki lämpimän ja toinen kylmän veden helpottavan. Kesäaikaan loistava ja hurjan hauska apukeino on myös vesisota!
♥Hiero suihkun jälkeen ja tarvittaessa uudelleen rokkonäppyihin rasvaa. Meillä käytettiin pääasiassa Sophie la Girafe SOS creamia (Protection cream), jossa on rauhoittavaa aloe veraa ja laventelia sekä tulehduksia ehkäisevää timjaminia. Olin kuitenkin unohtanut ennen juhannusta täydentää rasvavarastoa ja Tellun sairastumisen myötä piti epätoivoisena etsiä kaapista voiteelle korvaajaa. Onneksi oli vielä hieman aloe veraa, tähtimöä ja kamomillaa sisältävää Baby repair lotionia jäljellä! Tuossa rasvassa tähtimön on tarkoitus hillitä kutinaa ja kamomillan rauhoittaa. Molemmat rasvat toimii, mutta SOS cream oli ehdoton valintani, kun maanantaina piti uutta tilata.

♥Pidä pakastimessa jättiharsoa tai fleecepeittoa. Tämä poikien kanssa etenkin vauva-aikoina käyttämäni hellekikka auttaa myös vesirokossa. Viileä peitto viilentää ja siten rauhoittaa kutiamista. Tämä auttaa myös lasta nukahtamaan, vaikka peitto ei toki koko yötä viileänä pysykään.

♥ Laita lapselle nukkumaan käydessä sukat tms. käsiin. Unissaan tulee huomaamatta kutisevia kohtia raavittua, mutta sukat auttavat ihoa säilymään ehjempänä.

♥ Tehkää paljon mukavia asioita ja herkutelkaa. Parempi mieli ja mukavat puuhat saavat ajatukset pois inhottavista rokkonäppylöistä ja kutinasta.

 Seuraavaksi täällä jännityksellä odotellaan milloin on Onnin vuoro. Onko se loppuviikosta vaiko vasta viikon tai parin päästä? Onneksi kuitenkin isommat tuskin enää koskaan vesirokkoon sairastuvat eli pian on tämä pakollinen paha meidän perheeltä ohi :)

6 kommenttia:

  1. Oih ei! <3 toivottavasti pikkuisen sairastelut jäisi lieväksi! Mä oon niin kammonnut vesirokkoa että kävimme ottamassa pojille rokotteet viime vuonna! Nyt pitäisi varmuuden vuoksi vielä altistaa heidät kunnon taudille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa testaamaan rokotteen pitävyyttä! Mä oon kyllä nyt ehkä hieman katunut, ettei ehditty vasta-aineita Tellulta tutkia, sillä neidillä on rokkonäppylä nielussakin! Eihän siihen mikään muu auta kuin jääkylmä eli olen urakalla täällä jäädytellyt jääpaloja, vesimelonia yms. jääkylmiä herkkuja.

      Poista
  2. Voi ei :( paranemisia!
    Meillä ei ole vielä kokemusta vesirokosta, mutta varmaan tulee jossain kohtaan päiväkodista. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Vesirokko on kyllä melkoisen herkästi tarttuvaa ja mä vähän ihmettelinkin, ettei meille aikaisemmin jo ole kotiutunut. Toisaalta ainakin tähän asti meillä on pätenyt se, että nuorempi sairastaa rokon lievempänä tai ainakin rokkonäpyt ovat vähemmän kiusaa aiheuttavia.

      Poista
  3. Täällä vielä tuoreena mielessä tuo vesirokko ja on kyllä inhottava tauti. :/ Mutta kun nyt sairastaa niin ei tarvii sitten enää..ellei myöhemmin tule sitä hitsin vyöruusua. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei tule! Meillä alkaa uhkaavasti näyttää sille, ettei neiti pääse edes kauan odottamalleen kesäleirille. Vesirakkuloita löytyy yhä uusia ja isoissa rakoissa on niin valtavat arvet, ettei pitkä telttamajoitus nyt taida tulehdusriskin vuoksi olla kovinkaan suotavaa. Yllättävän kivuttomasti muuten se koululaisella menikin.

      Poista