6. kesäkuuta 2016

Mitä lahjaksi 6-vuotiaalle?

 Täällä on nyt kovasti puuhattu ja suunniteltu Pikkutäryn 6-vuotisjuhlia. Hieman jännitetään joudutaanko ensimmäistä kertaa ikinä järjestämään pojan juhlat sisätiloissa, mutta emme myöskään ole menettäneet toivoa ilman lämpenemisestä. Toiveissa olisi siis viettää juhlia puutarhassa rennolla otteella jätskikiskan ja grillin tuottaessa valtaosan tarjoiluista, mutta jotain varasuunnitelmaakin on kehitteillä.

 Synttäreissä Pikkutäryn mielestä parasta on kaverit, hauskat leikit ja tietysti ne lahjatkin jännittävät. Lahjatoiveita kysyttäessä poika on kysyjille vastannut, että joku Legopaketti ois kiva. Toiveet ainakin niiltä osin täyttyy sillä paketteja on tulossa useampikin kappale. Legojen ohella Pikkutäry tykkää hurjasti kaikista Star wars-jutuista ja peleistä, joista etenkin yhdessä pelattavat lautapelit yms. on pojan mieleen. Ulkona taas näin kesällä jalkapallo sekä vesipyssyt ovat kovassa käytössä. Mitä muuta voisi 6-vuotiaalle keksiä lahjaksi?

 Jos jalkapallo jo löytyy, niin jalkapallomaalihan voisi olla kiva! Kuvan Stiga jalkapallomaali löytyi Jollyroomin valikoimista ja hintaa sillä on nyt tarjouksessa 95,90€ Toki maaliksi käy myös meidän lasten tapaan ämpärit tms. ja lahjapakettiin voisi ison maalin sijaan sujauttaa esim. Frisbeegolfkorin. Ainakin meillä näin kesän alussa syntynyt lapsi viihtyy suuren osan ajasta ulkona, joten lahjakääröistä paljastuneet ulkopuuhat ovat tulleet kovaan käyttöön.

 Joulupukki toi Pikkutärylle oman rannekellon ja se onkin ollut suuri hitti. Rannekello on kuitenkin selvästi isojen juttu ja ainakin meillä kellonajat kiinnostavat kovasti. Mikäs niitä onkaan omasta kellosta opetellessa! GULin silikonirannekkeinen kello 49,90€ Timanttisilta. Tämä kello on vesitiivis eli kesän vesileikeissä ei tarvitse pelätä kellon kastumista.

  Kirjat ovat meillä olleet aina suosittuja lahjoja. Pikkutäry keräilee Legokirjoja ja esim. kuvan Star wars kuvasanakirja maksaisi 24,80€ Adlibriksellä. Legokirjoissa on myös kivoja rakennusohjeita, vaikka meillä poika rakastaakin kehitellä omia rakennelmiaan kuten esim. pierunkehittimiä. Myös askarteluvälineet, vesivärit, muovailuvahat yms. voisivat olla kiva idea sadepäivän piristykseksi.

 Millaisia lahjaideoita teiltä löytyy noin 6-vuotiaille?

6 kommenttia:

  1. 6-vuotiaalle ehdottomasti juuri jotain legoja tai rekvisiittaa vauhdikkaisiin kesäleikkeihin, kuten vesipyssyt, ulkopelit jne. Sitten tietty kiinnostuksen mukaan pitää vähän valikoida. En tiedä tykkääkö meidän herra vielä vuoden päästä esim. kasattavista luurangoista ja muista anatomiaan liittyvistä jutuista.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilla nuo mielenkiinnon kohteet voi vaihdella hurjan nopeastikin! Me päädyttiin pojan kummille eilen antamaan vinkiksi omat kiikarit. Tällä hetkellä kun poikaa kiinnostaa myös luonto, mutta voihan se olla, että pian on taas uusi hitti käsillä :D

      Poista
  2. Me ei olla vielä synttärilahjaa mietitty. Kovasti noi koneet, traktorit ja tietyn merkin autot kiinnostaa. Myös kaikki jalkapalloon liittyvä ja ihme kyllä meillä poika tykkää myös sisustusjutuista omaan huoneeseen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin poika tykkää kyllä sisustusjutuista ja onkin aika kehityskelpoinen yksilö. Silti lahjaksi kyllä muut puuhat ovat vielä mielekkäämpiä :)

      Poista
  3. Kummipojallani on kesällä synttärit ja täyttää 7v. Kertoi viimeksi itse lahjatoiveensa. Kaikki Star Wars ja Minecraft jutut olivat haluttuja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo taitaa olla aika monella 5-7 vuotiaalla pojalla toiveissa :)

      Poista