11. huhtikuuta 2016

Kadonnutta rentoutta etsimässä

Kevät on ihanaa aikaa. Lisääntyneen valon myötä huonosti nukkunutkin tuntee saavansa hurjasti lisää energiaa. Sitä puuhailee innoissaan täysillä aamusta iltaan, vaikka tehtävälista joskus ahdistaisikin. Sitten aivan yllättäen tulee se hetki, jolloin tuntuu kuin olisi kuplan sisällä. Se hetki jolloin, vaikka kuinka kovasti haluaisi, ei ymmärrä mitä muut ympärillä puhuvat. Kuplan sisällä tajuaa juuri tehneensä taas sen mitä on yrittänyt tähän asti välttää.

 Etenkin Onnin syntymän ja valvottujen vuosien jälkeen olen joka kevät onnistunut vetämään jaksamiseni kanssa kevätöverit. Ulkona on niin ihana olla ja liikkua, enkä osaa vain olla täysin toimettomana lasten leikkiessä nätisti keskenään. Sisällä taas ahdistaa valon paljastamat sotkut. Väsyminen tapahtuu kuin varkain. Ei sitä tajua samalla lailla kuin pimeänä vuodenaikana ennen kuin istuu siellä kuplassa. Sen jälkeen huomaa myös ne muut oireet.
 Olen jo pitkään ajatellut oppineeni rennomman tavan elää. Siis sellaisen jossa suhteutan tekemisen voimieni ja nukuttujen öiden mukaan. Nyt en kuitenkaan ole väkipakolla mitään tehnyt vaan tekeminen on suurimmaksi osaksi ollut jopa kivaa. Siksi suureksi yllätyinkin tajutessani olevani kaikessa ylimääräisessä voimieni äärirajoilla eikä sitä helpota tämän viikon muutama stressaavampi juttu.

 Nyt on siis aika heittäytyä taas rennommalle otteelle ja antaa tehtävälistan kasvaa. Yksi homma päivässä saa riittää, oli se kuinka yksinkertainen hyvänsä. Puurtamisen tilalle uloshan voi ottaa vaikkapa kahvikupin ja lehden :D Onhan tässä ennenkin kevät ja kesä löhöilemällä menty, joten eiköhän yksi vuosi lisää vielä onnistu. Josko sitten jo ensi keväänä pihakin kukoistaisi ja sisätilat kiiltelisi :) Toisaalta rentouskin on aika mahtavaa!

 Puskeeko muille keväisin stressiä tai väsymystilaa? Mitkä ovat parhaat vinkkinne niiden taltuttamiseen?

4 kommenttia:

  1. Voi kyllä! Kevätstressi, blogistressi, stressi stressistä ja pihatöistä! Yksi homma päivässä kuulostaa hyvältä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa, että muuallakin stressataan! Katsotaan nyt maltanko yhden homman taktiikkaa, mutta jotain tälle väsymys/stressitilalle on tehtävä :)

      Poista
  2. Täällä on ehdottomasti yksi samanlainen kevätintoilija! :) Se ei ehkä ainoastaan johdu siitä, että keväällä on valoisampaa ja on kaikkea kivaa tekemistä vaan myös siitä, että on kaikkea muuta "ei niin kivaa" pakollista tekemistä.. Ikkunoiden pesut, talvirenkaiden vaihdot jne. Ainut toimiva lääke tähän on minusta uni! Hihii... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin! Se ilkeä aurinko vain paljastaa ne likaiset ikkunat ja tuo tullessaan kivojen tekemisten ohella sen kaiken pakkotekemisen. Uni ois kyllä aika mahtava lääke ja tehoaisi varmasti!

      Poista