9. tammikuuta 2014

Kohti uutta kotia

 Joskus olen tainnut mainitakin, että meillä on suunnitelmissa rakentaminen. Onnellisena tontin omistajana on tullut netistä kahlattua urakalla erilaisia talopohjia. Sitä meidän unelmien pohjaa vaan ei ole löytynyt, joten helpoimman ratkaisun kautta ei olla päästy. Pohjaa ollaan siis väännetty ja käännetty ennen kuin menee ammattilaisen viimeisteltäväksi. Vielä ei olla täysin päätetty edes mitä tahdotaan. Se tuntuu olevan niin kovin vaikeaa! Ihan perustalo toimivalla pohjaratkaisulla on kuitenkin tulossa.

Helmitalon Onnenhelmi 135


  Kodinhoitohuoneesta tahdon ehdottomasti isomman ja makuuhuoneista kaksi pitäisi olla hieman reippaamman kokoisia. Vaatehuoneet tietysti houkuttelisivat, mutta ovatko käytännölliset ja pysyvätkö järjestyksessä? Ehdottomasti mihinkään huoneeseen ei tyhmiä kulmia kuten tässä pohjassa takan sijoituspaikan vuoksi tulisi.

Sievitalon Pihlaja 156

 
  Kodinhoitohuone alkaa olemaan kooltaan sitä mitä toivoisinkin. Onko pukutila ja pesuhuoneen WC vain meille vain hukkatilaa? Tässäkin ainakin kaksi makuuhuonetta tarpeisiimme liian pienet.

Mitä siis meidän tuleva talo tulee pitämään sisällään? Reilun kodinhoitohuoneen, nykyistä reilummin säilytystilaa niin, että seuraavankin kauden vaatteet, lasten luistimet yms. harrastusvälineet löytyvät helposti ja helposti tarpeiden mukaan mukautuvat makuuhuoneet. Avaruutta yhteisiin tiloihin ettei koko ajan joku ole toisen tiellä. Siis aikuisista on puhe, lapsethan pyörivät jaloissa kuitenkin aina ;)  Perustalo ilman ylimääräisiä kulmia.  Tavoitteena olisi päästä vuoden sisällä muuttamaan, mutta katsotaan nyt miltä lopullinen kustannusarvio näyttää. Siis kunhan joskus ensin saadaan palapeli pohjasta onnistuneesti koottua :) Vielä täytyisi malttaa mielensä sisustussuunnitelmien kanssa, mutta kieltämättä jos jonkinlaista ajatusta mielessä jo pyörii eikä ainakaan isosta keittiön pöytäryhmästä edes neuvotella jos vaan yhtään miellyttäviä markkinoilta löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti