13. joulukuuta 2012

13.12

Kotitontun askareita
Kotitonttu joulun aikaan
miten paljon tehdä saikaan!
Pitkin päivää riitti työtä,
tonttu hääri toistan myötä.
Lumet loi se riihitieltä.
Sitten jyvät nouti sieltä.
Lehmäin eteen heinät kantoi.
Kanoille myös vettä antoi.
Hevosille kaurat heitti,
loimin lämpimin ne peitti.
Vilkkui soma piippalakki
tonttuhousut - harmaa takki...
Vasta ehtiessä illan
palas loukkoon tallin sillan.

 Eilisen migreenipäivän jälkeen olo on ollut kuin kotitontulla! Kaksi kertaa on tullut kolattua piha, joka ei ole ihan mikään pienen pieni. Lehmiä tai muitakaan kotieläimiä meillä ei kyllä koiraa lukuunottamatta ole, vaikka Pikkutäry kaivoikin tänään ämpärin esille ja kysyi missä olisi lehmiä lypsettävänä. Koiruus jouduttiin kuitenkin käyttämään eläinlääkärissä ja taisteltiin kahdet nestemäiset lääkkeet sille. On ollut jos jonkinlaista muuta kotityötä ja vasta nyt ehdin istahtamaan. Pauli-valot odottaisi askartelua, mutta taidan suosiolla jättää ne toiseen päivään. Josko huomenna ehtisin jo enemmän taas tähän postaamiseenkin paneutumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti