4. syyskuuta 2012

Lähes tyhjällä rahapussilla kauppaan?

 Jee, täällä alkaa lääkekuuri puremaan ja on eka päivä jolloin uskon selviytyväni hengissä! Siispä tänään olenkin jo yrittänyt valloittaa pyykkivuorta sekä käynyt Pikkutäryn kanssa ulkona nauttimassa kauniista syyspäivästä. Ahertaminen heti olon hieman parantuessa ei ehkä ole kovin fiksua, mutta olen yrittänyt tehdä vain pakolliset. Huomenna lähdetäänkin sitten ihmisten ilmoille kauppareissun merkeissä. Sairastelut ja parit juhlat ovat tehneet ylimääräisen loven talouteen ja miehen palkkapäivän ollessa vasta ensi viikolla saakin ihmetellä mitä ihmettä me syödään? Jotain edullista olisi keksittävä ja sellaista mihin ei tarvitse ostaa Pikkutärylle sopivia raaka-aineita.

 Ruokalista:

Ke: Makkarakeitto
To: Sienikastike, perunat, salaatti
Pe: Jauheliha-perunasoselaatikko, salaatti
La: Paistettu lohi, perunat, kermaviilikastike, salaatti
Su: Riistapaisti, uunijuurekset
Ma: Kanankoivet, riisi, salaatti
Ti: Kalakeitto

 Aamuisin syödään puuroa, ruokajuomana maitoa ja muuten vettä/ aikuisille omaa mehua. Hedelmiä poimitaan puutarhasta (luumuja + omenia) sekä tyhjennellään välipalalla pakastimestä marjoja . Sieniä ja puolukkaa saa yllin kyllin metsästä sekä riistaa pakastimesta. Puuronjämistä leivotaan sämpylöitä ja lisäksi Pikkutäryllekin sopivaa ruisleipää haetaan kaupasta. Edellisen päivän päivällisestä jää Pikkutärylle lounasta. Unohdinkohan nyt ottaa jotain huomioon? Unohduksia tapahtuu ja niitä varten meillä on onneksi S-tilillä hieman hätävaraa. Ja pianhan on jo viikko mennyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti