14. joulukuuta 2016

Paperirullatontut

 Rakastan askartelemista ja haluan myös tukea lasten innostusta sekä luovuutta. Jos meillä lapset saisivat päättää, he eivät varmaan muuta tekisikään kuin askartelisivat :D Joskus on kuitenkin niitä hetkiä, jolloin ei jaksa, ehdi eikä kiinnosta käyttää sitä omaa luovuuttaan. Niitä hetkiä, jolloin ei jaksa suunnitella mitään uutta. Onneksi askarteluideat eivät vanhene ja joskus voi olla ihan kivaakin tehdä vuosien päästä jotain uudestaan! Ainakin lapsen kanssa, joka ei aikaisemmin ole vastaavaa edes tehnyt.
 Niinpä Onnin kanssa otimmekin monipuolisen paperirullan käsittelyyn. Tonttuja paperirullasta on syntynyt aikaisemminkin ja tällä kertaa tontut saivat huovasta vaatteet ja tokihan hatussa tiuku pitää olla! Onni tahtoi myös langasta parran, sillä mitä enemmän poika saa saksia käyttää, sen enemmän hän nauttii. Nämä tontut ovat kuulemma olleet kovia ulkoilemaan, joten tarvitsivat punaiset nappinenät. Punalakkisen tontun silmissä Onni myös hieman hupsutteli valitsemalla erikokoiset irtosilmät :)

 Tonttumaista joulunaikaa♥

4 kommenttia:

  1. Söpöjä! Ja näyttävät vielä hauskemmilta, jos ajattelee punaiset helmet huulina:

    "Oooo!! Uuuu!!" ihmettelevät tontut. :D :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Ja mä en muuten tajunnutkaan tuota! Nenäthän tosiaan menevät hauskasti suusta kun ovat noin päin liimattuna :D

      Poista