26. kesäkuuta 2018

Kirottu drone!

 Ensimmäistä kertaa elämässäni kuvaaminen sai pinnani lähes totaalisesti palamaan ja se ei tapahdu laisinkaan helpolla. On hienoa, että ihmiset kuvaavat ja dronella saa aikaan upeita otoksia. Niistä on myös paljon apua monissa asioissa. Juhannuksena nähtiin kuitenkin näiden lennokkien varjopuoli. Se mitä tapahtuu, kun joukossa tyhmyys tiivistyy.

 Jouduimme juhannuksena nimittäin muutaman muun mökkinaapurin lisäksi rikoksen uhreiksi. Läheisellä mökillä lyötiin juhlimisen lomassa ilmeisesti viisaat päät yhteen ja laitettiin drone lentämään. Siinähän ei mitään pahaa ole, mutta tämä tapahtui aina mökkinaapureiden ollessa uimassa tai saunassa. Ei tuntunut paljon lennättäjiä hetkauttavan, kun alaikäiset tytöt itku kurkussa huusivat, ettei saa tulla kuvaamaan kun ovat alasti. Myös meidän rannasta molskahduksen kuultua drone lensi vauhdilla tontillemme ja teki eräällä kerralla pettyneenä muuten vain varsin tarkan tutkimuskierroksen.
 Vaikka lennättäjät eivät julkaisisikaan mitään kuvaamaansa materiaalia, ovat he syyllistyneet rikokseen, salakatseluun. Julkisella paikalla saa kyllä kuvata, mutta meidän mökkitontti ei tosiaankaan ole sellainen. Mökkimme kuuluu yksityisyyden suojan alueeseen ja dronen lennättäjät loukkasivat yksityisyyttämme.

 Pojat ovat aikaisemmin olleet varsin innoissaan droneista, mutta juhannuksena koululaista ahdisti. 8-vuotiasta jo harmittaa suuresti, jos häntä kuvataan nakuna. Poika olisikin tahtonut ampua koko härvelin järveen eikä varmasti ollut viikonloppuna ainut samaa miettinyt mökkiläinen. Omalla tontillaan, kun jokainen tahtoisi varmaan olla vapautuneesti, eikä jännittää milloin päätyä salakuvaamisen johdosta ties minne levitykseen.

 Upeat keksinnöt voivat tuoda paljon iloa ja hyötyä elämään. Tässä on kuitenkin taas yksi esimerkki, kuinka yleistyminen tuo tullessaan myös lieveilmiöitä. Vaikka suurin osa harrastajista on fiksua porukkaa, löytyy joukosta aina joku hölmöilijäkin, jonka vuoksi pahimmassa tapauksessa joutuvat kärsimään kaikki. Toivottavasti tämä meidän kohtaamamme ilmiö ei ole yleistymässä vaan dronet lentää siellä missä luvallista on.

4 kommenttia:

  1. Kiinnostaisi tietää mitä poliisi sanoi, kun teitte rikosilmoituksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme tehneet rikosilmoitusta, koska tekijää tuskin olisi kiinni saatu. Meiltä ei siis ole kyseiseen paikkaan edes suoraa näköyhteyttä eli emme osaa varmuudella sanoa edes mistä mökistä lennokki oli lähtöisin. Tämä taitaakin olla näissä rikoksissa yksi ongelmallinen kohta.

      Poista
    2. Ok. :) Selvittelyvastuuhan olisi poliisilla eikä teillä, mutta ymmärrän kyllä, jos siihen prosessiin ei ole halua ryhtyä. Alunperin mietin sitä, että jos olette käyneet poliisin juttusilla, niin onko kertonut esim. että onko näitä tapauksia vaikka ollut siellä päin enemmänkin. Tylsä juttu joka tapauksessa. :(

      Poista
    3. Sen verran olen asiasta muualta kuullut, ettei poliisit välttämättä vastaavissa tilanteissa ole kovin innokkaasti alkamassa asiaa selvittelemään. Toisaalta onhan heillä ymmärrettävästi varmasti paljon vakavampiakin rikoksia selvitettävänä, mutta voihan joukossa olla myös niitä, jotka asian tiedostavat ja kuvaavat siksikin.

      Poista