8. huhtikuuta 2018

Kukkakuosia pikkupojalle?

Tykkään yhä hurjasti harmaasta väristä lasten ulkovaatteissa. Talvella jo mietin kuinka olisi mukava löytää pikkuiselle joku harmaa haalari kevääksi ja muutama vaihtoehto kevätmallistoissa olikin. Molon mallistosta löytyi softshell lintukuvioisena, mutta kaipasin jotain hieman piristävämpää. Reiman venekuosisessa Dropplessa taas harmaata piristi keltainen, mutta kuosi ei oikein iskenyt. Ei ainakaan kun tyttöjen puolella oli sävyiltään täydellinen Bloom. Vaan eihän pienelle pojalle voisi kukkahaalaria ostaa! 
 Löytäessäni Onnille alennuksesta kevättakin, keikkui alennuksessa myös tuo ihana Reiman kukkakuosinen haalari koossa 74. Hypistelin haalaria pitkään. 64cm pitkälle pikkuiselle haalari oli toki vielä ylisuuri, mutta silti sen sävyt olivat niin kauniit! Harmittelin ettei pienille pojille ollut vastaavaa hempeää haalaria. Lopulta mietin, että hitto miks ei?! 
 Nyt meidän pikkuisella on päikkärikäytössä kukkahaalari! Syksyllä puvun ollessa sopivampi, se pääsee mukaan myös muihin menoihin. Väri on toki ulkopuuhiin hieman arka, mutta saahan haalarin aina putsattua! Hieman ennakkoon mietin mitä mies mahtaa tuumata, mutta eihän hän aluksi tajunnut edes haalarissa olevan kukkia ja värimaailmasta tykkäsi hänkin. Oikeastaan nuo värit ovat mielestäni aika täydelliset pikkuiselle ja keltaista korostamaan taidan vielä hankkia keltaisen pipon.
 Ostettuani haalarin aloin miettimään miksi ihmeessä pienille pojille ei voisi kukkakuosia pukea? Siis tällaisia, jotka eivät mielestäni niin kovin tyttömäisiä kuitenkaan ole. Miksi pienet pojat voivat kulkea pinkissä ja lettikuosissa, mutta eivät muka kukissa? Haalarin ostettuani tein aiheesta viime viikolla Instastoryynkin kyselyn. Vain 25% vastanneista oli sitä mieltä, ettei pienillekään pojille kukkakuosit sovi. Ehkä tuo alun sopimattomuus olikin taas vain omaa tottumusta tiettyyn tapaan, jota on joskus hyvä vähän ravistellakin. 

 Mitä mieltä olet, sopiiko kukkakuosi pikkupojille?

12 kommenttia:

  1. Hieno haalari! <3 Kyllä pikkupojatkin voi pukeutua kukkakuosiin. Kriiseilin itsekin joskus sen kanssa, että pystyisimmekö pukemaan poikia vaaleanpunaiseen. Vaikka meidän kuopuksella oli vaaleat pitkät kiharat puin häntä myös vaaleanpunaiseen. Eihän sillä oikeastaan ole mitään merkitystä minkä värinen tai kuosinen vaate on kunhan näyttää kivalta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Noin mäkin lopulta ajattelin ja toisaalta onhan miehillekin havaijipaitoja. Miksi ihmeessä sitten ei pienemmillä pojillakin kukkia :)

      Poista
  2. Kaunis haalari, joka sopii hyvin niin tytöille kuin pojillekin. Mikää ei estä, etteikö pojankin asuissa saisi olla kukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani♥ Hassua miten joitakin asioita tajuaa vasta vuosien päästä! Sitä on niin tottunut tiettyihin tapoihin, mutta onneksi joskus tällaisia heräämisiä tulee :)

      Poista
  3. Joskus on tosissaan hyvä ravistella omia ennakkoluuloja...kuosi on todella kaunis ja sopii hyvin pojallekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin?! Tästä innostuneena voisin kuvitella pukevani pojalle jo muutakin vastaavan tyylistä kukkakuosia :D

      Poista
  4. Kukat sopivat mainiosti pojillekin! <3
    Kaunis haalari.

    Lempeitä huhtikuun tuulia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna♥ Tämä haalari on kyllä todella ihana pikkuisen päällä :)

      Ihania kevätpäiviä♥

      Poista
  5. Todella kiva keväinen haalari! Sopii erinomaisesti myös pojalle! Itseasiassa oikein kivaa vaihtelua kun pojilla usein näkyy tummempia sävyjä. Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Onhan ne tummemmat sävyt monesti paljon käytännöllisempiä, mutta mieluusti tätä vähän hempeämpääkin värimaailmaa pojillakin näkisin. Onneksi tämä löytö sattui eteen sillä se saa harmaanakin päivänä hyvälle mielelle :)

      Suloisia kevätpäiviä♥

      Poista
  6. Hei! Tosi kiva haalari ja näyttää varmasti yhtä kivalta sekä tytöllä että pojalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo haalari on kyllä ihana♥ Ihania kevätpäiviä♥

      Poista