13. maaliskuuta 2016

Ihanaa kevytuntuvaa

 Viikonloppuna sää on taas suosinut ja olemmekin melkein asuneet ulkona. Eilen mielessäni harmittelin, ettei minulla ollut kameraa käytössä, mutta onneksi se aurinko tuli iloksemme tänäänkin. Päätinkin näin Onnin päiväuniaikaan tulla esittelemään teille Tellun parhaan takin tähän vuodenaikaan.
 Ostin tämän Reiman kevytuntuvatakin viime vuonna alesta alle 30€:lla ajatellen tätä kevättä ja ensi syksyä. Tämä takki onkin osoittautunut loistohankinnaksi näin lopputalveen ja alkukevääseen. Aamun pakkasilla se ei ole liian kylmä muttei auringon lämmittäessä liian kuumakaan.  Halutessa takista saa myös liivin hihat irrottamalla.
 Tyttö itsekin tykkää tästä kovasti. Takki on todella kevyt, joten paksun topan jälkeen tuntuukin varmasti hyvältä päällä. Tällä takilla on käyty niin koulussa kuin hiihtoretkelläkin. Kuusen alla lumihangessa maatessa ei tarvitse pelätä kastuvansa.
 Nyt rupesin miettimään Pikkutärylle omaa kevytuntuvatakkia. Voisi olla eskarissakin jo toimiva. Tänä keväänä vastaavan mallin nimi on Ragune ja hintaa näyttäisi olevan 89,95€. Tarkemmin ajateltuna taidan pojan kohdalla kyllä odotella taas alea, sillä sininen väri ei kuulu Pikkutäryn lemppareihin.

 Aurinkoista sunnuntaita!

8 kommenttia:

  1. Onpa hyvän näköinen takki! Ja varmasti huippu tähän kevättalveen. Meidän Maijalla on Peakin tommonen makkaratakki ja itelleni oon myös haaveillut. Normihinnalla en vaan raaski ostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä mainio alelöytö! Ja mäkin voisin tuollaisen huolia jos vastaavalla alella vastaan tulis :D

      Poista
  2. Kiva takki! :D Meidän pojilla on myös kummallakin juuri Reiman mustat kevytuntsikat käytössä, tosin tummanpunaisella vetskarilla. Ne ovat olleet käytössä esim juuri pienillä siirtymisillä ja ostarireissuilla.. Todella toimivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen musta tummanpunaisella vetskarilla ois varmaan ihan Pikkutäryn unelma :D

      Poista
  3. Poika haaveili tuollaisesta takista pitkään. Nyt ostettiin ihan vain Stadiumista ja on ollut jo kovassa käytössä. Liikkuva ja urheileva poika, joten talvitakissa tulee jo hiki. Nuo irrotettavat hihat kuulostaa käteviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tyttö liikkuu paljon ja siksikin tämä takki on loistava :) Eilen katselin isommalle pojalle muita vaihtoehtoja ja vastaavaa kevyttoppaa ilman untuvaa olikin monessa paikassa ja hintakin tietysti edullisempi :) Stadiumissa oli myös hyvin paljon tämän tytön takin tyylinen ilman vain tuota oranssia vetoketjua ja irrotettavia hihoja.

      Poista
  4. Näyttää tosi kivalle! Ihanan aurinkoista! Meille lupas aurinkoa, mutta ei kyllä näkynyt koko viikonloppuna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihana! Voisin huolia itselleni kanssa :D Kyllä tuosta auringosta vaan saa virtaa! Täälläkin oli eilen aamusta ihan harmaata ja lähes itkin auringon perään, mutta tulihan se sieltä :D Toivottavasti te saatte tällä viikolla myös nauttia näistä ihanista ilmoista♥

      Poista