28. maaliskuuta 2016

Hyvästit pääsiäiselle

 On taas tullut hiljalleen aika sanoa pääsiäiselle heipat ja palailla arkeen. Vaikka aika tuntuu menevän liiankin nopeasti, on pääsiäinen ollut ihana; paljon yhdessäoloa, kyläilyjä rakkaiden ihmisten luona, naurua, leikkejä sekä pelejä, hyvää ruokaa, herkkuja ja maailman parantamista.
 Vieraiden lisäksi olemme nauttineet suuresti ihanasta auringosta. Hanki kesti juuri ja juuri vielä kävelyn. Lumet sulaa nyt niin vauhdilla, että taisi pääsiäisenä olla lasten kauden viimeinen hiihtelykin. Hieman haikeaa, sillä tykkäämme hurjasti lenkkeillä ja liikkua auringonpaisteessa hangella, mutta toisaalta onhan tätä hetkeä jo odotettukin. Pojatkin kaipaavat jo pyöriä esiin ja piha onkin niin sula ja tänään hyvin kuivunutkin, ettei heidän tarvitse enää odottaa. Huomenna heitetään sukset talviteloille ja kaivetaan fillarit esiin :D
 Metsässäkin käytiin kävelemässä, mutta joku hajamielinen unohti makkarat kotiin :D Onneksi pihassakin voi paistaa nuotiomakkaraa ja lapset eivät metsää tutkiessaan muistaneet koko makkaroita. Metsä on myös sellainen paikka, jossa nämä lapsoset viihtyisivät, vaikka kuinka kauan! Joskus täytyisikin varmaan kokeilla yöpymistä  vaikka laavulla :)
Tutkimusretkellään lapset löysivät valtavan muurahaiskeon ja pelästyivät karkuun säntäävää peuraa. Vai pelästyiköhän peura ennemmin meidän rytmiryhmää? :D Vielä pystyi hangella seurailemaan eläimien jälkiäkin ja löydettiin ainakin peuran, pupun, ketun jäljet, joiden lisäksi lapset löysivät ihan peruslenkillä hirvenkin jäljet sekä tietysti meidän koiruuden. Yllättävän opettavaisia ulkoiluhetkiä :D
 Kevään lämpöä ja koko perheen yhdessä puuhastelua täynnä olevat päivät ei voi kuin olla onnistuneita! Kellon siirtäminenkin oli tällä kertaa vain loistojuttu, sillä nyt voin kehua Onninkin nousevan ylös vasta kahdeksan jälkeen :D Jotenkin ihmeellisesti siis hänen aamu-unensa ovat nyt parina viime päivänä lisääntyneet! Yöt ovat vielä rauhattomia ja uni toisinaan tiukassa, mutta vihdoin olisi taas lupaus paremmasta! Tässähän voi nyt vain onnellisena hymyillä kilpaa auringon kanssa!

 Mitäs muille kuuluu?

6 kommenttia:

  1. On kyllä ollut ihana pääsiäisloma täälläkin. Aivan mahtavaa kun aurinko on paistanut ja kevät tulee rytinällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kevät on kyllä aivan huippujuttu! Kuinka ihanan valoisaa on vielä illallakin!

      Poista
  2. Kuullostaa ihanalta ♡

    Täällä myös ulkoiltu, sekä nukuttu pitkään:)

    VastaaPoista
  3. Ihana pääsiäinen ja hienoja kuvia <3 me olemme parhaimmillaan reissussa ja nautimme vähän pidennetystä pääsiäisestä. Äsken käytiin koiravaljakkoajelulla vuorilla.. Polvet tärisee vieläkin.. Huhu.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Vau, tuollainen valjakkoajelu vuorilla kuulostaa mahtavalle elämykselle :D Ihanaa lomanjatkoa teidän perheellenne!

      Poista