22. helmikuuta 2016

Vihdoin mäenlaskua!

 Vaikka itse en niin tätä hurjaa lumimäärää rakasta, lapset nauttivat ulkoilusta nyt hurjasti! Tellukin tänään huokaisi, kuinka paljon ihanampi tästä talvesta kuitenkin tuli edellisvuoteen verrattuna. Kyllä lasten kelpaakin pian talvilomaa vietellä, kun pääsee hiihtämään, luistelemaan ja nauttimaan muista lumipuuhista!
 Eilen saatiin myös pihaan lapsille talven ensimmäinen mäki, kun naapurin isäntä kävi traktorilla lumitöitä tekemässä. Oikein komean kukkulan kasasikin ja tänään käytiin sitä monta tuntia testaamassa :)
 Perheen kuopukselle ensimmäinen haaste oli kiivetä mäkeä ylös. Onneksi poika on hyvin rauhallista sorttia ja pysähtyi matkalla ihailemaan liukuriaankin :D
 Onnilla on vielä liukurilla laskeminen hieman hakusessa, eikä hommaa helpota yhtään talon suurin liukuri :D Poikaa ei kuitenkaan haittaa, vaikkei liukuri pepun alla pysyisikään. Pystyyhän sitä peppumäkeäkin laskemaan kunhan uusi aarre pysyy vain menossa mukana.
 Isommat ehtivät mäenlaskun jälkeen vielä hiihtämäänkin ja suostuivat lopettamaan vasta päivän painuessa pimeän puolelle. Täällä ei aikaisemmin tänä talvena ole ollut pelloille suksilla asiaa ja meillä lapset tykkäävät kovasti hiihtämisestä. Tietää siis mitä puuhaa on huomennakin luvassa :D
 Sisään tullessa ruoka upposi nirsoimpaankin vauhdilla ja eiköhän ensi yönä lapset nuku hyvinkin sikeästi :) Tai Onnista en tiedä, kun on taas hieman pahempi vaihe menossa, mutta ainakin oli ihan poikki ja nukahti illalla hetkessä syliini.

 Jokos muualla on päästy hiihtämään tai valloittamaan mäkiä?

6 kommenttia:

  1. Täällä lasketeltiin eilen. :) Kiva kun sitä lunta tuli niin pääsee nauttimaan talven riemuista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne mäet ja muut talven riemut vaan lapsuuteen kuuluu :) Tai kuka estää aikuisiakin pulkkamäestä nauttimasta :D

      Poista
  2. Meillä huomenna mäenlaskua luvassa !<3 !

    VastaaPoista
  3. Oi kuin kivaa ulkopuuhaa! :D Me ollaan käyty paljon pulkkamäessä, muttei kyllä vielä hiihtämässä. Ollaan yritetty metsästää käytettyjä suksia meidän 4-vuotiaalle toistaiseksi vähän huonolla menestyksellä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no nyt on kyllä puuhat kohdallaan :D Toivottavasti vielä löydätte sukset! Meilläkin tytöllä alkaa olemaan aika naftit, mutta josko lopputalven niillä kuitenkin vielä pärjäisi :)

      Poista