26. helmikuuta 2016

Pulkkamäestä vauhtia lomalle

 Aamulla herätyskellon soidessa olin iloinen. Tuota ääntä ei tarvitsisi reiluun viikkoon kuunnella, sillä me päästään tänään talvipäivän kautta lomalle! Mäenlasku, kuuma mehu ja muut talven ilot onkin loistava lähtölaukaus hiihtolomalle :)
 Mitä me sitten hiihtolomalla teemme? Osa ohjelmasta riippuu ihan siitä, pystyykö mies olemaan yhtään kotona. Jos pystyy, käymme mökillä ja pääsemme ehkä pilkillekin. Muuten suunnitelmissa on ainakin:
♥Leffailta popcornin ja irtokarkkien kera
♥Pikkutäryn toivoma jääkiekkomatsi
♥Yökyläilyä (Tellun kavereita ja ihania kummilapsiamme tulossa)
♥Luistelua
♥Hiihtoretki
♥Makkaran paistoa laavulla
♥ Mäen laskua
 Ihan pieniä juttuja siis, mutta ne pienet jututhan on myös hurjan kivoja! Aluksi suunnittelimme toteuttavamme Onnin toiveen muumihytistä (mainoksen orja), mutta ennen kuin mies pystyi sanomaan töistään yhtään mitään, oli tietysti kaikki hytit varattu. Toisaalta ehkä keväämmällä nautin itse enemmän risteilemisestä, kun kaunis saaristo alkaa hiljalleen heräilemään kesään. Nyt laittamaan viimeistä kertaa ennen lomaa kertaa Tellua kouluun ja kiiruhtamaan mäkeen :)

 Hauskaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Voi, oikein hauskaa lomaa teille!! Nauttikaa <3 ja kuulostaa todella kivalta tuo teidän lista.. tuollaisista asioista koostuu talvilomaviikot joista syntyy ihanimmat muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Meillä joskus Tellu harmitteli, ettei koskaan lomalla päästä mihinkään reissuun. Lopulta loman loputtua oli kuitenkin sitä mieltä, että pienistä ja arkisistakin asioista voi saada huippukivan loman aikaan :)

      Poista
  2. Oi että, ihania lomasuunnitelmia! Oikein hyvää lomaviikkoa teille! :)

    VastaaPoista