14. maaliskuuta 2013

Kohti pääsiäistä

 Tajusin eilen lehteä selaillessani, että aivan pianhan pitää jo ostaa pääsiäisruohoihin siemenet. Meillä Pikkutäryltä puuttui viime vuona oma istutusastia, joten päätettiin korjata tilanne askartelemalla. Fiksu olisi tarkistanut ensin olemassa olevat tarvikkeet ja vasta sitten luvannut, mutta  hyvin selvittiin näinkin ja saatiin omasta mielestämme melkoisen hieno pupu aikaan :)
 Jugurttipurkki siis päätyi pohjaksi, jonka päällystimme valkoisella huovalla. Päällystämiseen ohut huopa olisi sopinut paljon paremmin, mutta sitä meiltä ei juuri nyt löytynyt. Nenän ja korvan kimaltavat osiot ovat kartonkia, mutta hyvin esim. ohut huopakin soveltuisi.

 Keltaisesta huovastahan saisi samalla tyylillä esim. hienon tipun. Muutenkin tyhjät maito-, jugurtti- ja pillimehupurkit tai vaikkapa kertiskupit soveltuvat tähän tarkoitukseen loistavasti. Niiden koristelussakin vain luovuutta kehiin ja kyllä tulee hienoja ruohoja pääsiäiseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti