7. toukokuuta 2012

Voihan tauti ja asiakaspalvelusta

 Jos viimeksi jo kirosin meillä vierailleen henkilön, on viime päivinä tullut vielä enemmän manailtua! Pikkutäryllä tauti on kestänyt viikon ja päivän päälle. Nesteet nyt jopa jo pysyy sisällä, mutta epätoivo meinasi iskeä, kun pojalla tuntui menevän putki suoraan suusta alas. Vaippoja on kulunut valtavasti ja pyykkikone pyörinyt yötä päivää. Pojan suolistohan on ollut kovilla aikaisemminkin, joten rauhoittuminen vie varmasti aikaa. Itse alan jopa heräämään jo henkiin, mutta Tellu taas vastaavasti on vasta sairastunut, joten jos sama tahti jatkuu ollaan neljän seinän sisällä ainakin vielä perjantaille asti.

 Jotain piristystä sairastupaan kuitenkin on postista saapunut. Ostoksia yritän kuvailla heti kun tilanne täällä sen sallii. Tänään mies toi postista kuitenkin Tellulle oikean piristysruiskeen. Tyttö sai taannoin lahjaksi ensimmäisen zhu zhu petsinsä vaan sehän hajosi ennen kuin leikit kunnolla käynnistyivätkään. Lahjan antajasta saati ostopaikasta ei ollut varmuutta ja mies oli jo heittämässä rikkinäistä hamsteria suoraan roskiin. Tellu oli kuitenkin niin surullinen, että vietin pitkän tovin leikkien salapoliisia ja otin yhteyttä suoraan maahantuojaan. Tänään postissa sitten saapui kaksi hamsteria, useita pikkuisia ja vielä vaatepakkauskin. Kyllä kummasti tytölle tuli voimia juosta leikkimään! Tälläisestä tulee itsellekin hyvä mieli, kun lapsen suru (kaikilla muilla on hamsterinsa, mutta ilkeät vanhemmat ei osta ja kun sitten lahjaksi saa niin sekin hajoaa) muuttuu suureksi onneksi. Oltaisiin toki voitu ostaa se hamsteri itsekin ja päästy näin vähemmällä, mutta ollaan opetettu lapsille ettei leluja tuosta noin vaan osteta ja jos joku menee rikki se menee rikki eikä tarkoita uuden ostamista. On tuota lelua ja muuta tavaraa nurkat muutenkin täynnä.

 On siis hienoa huomata, että jossain asiakaspalvelu vielä toimii. Takana on useampi turhaan lähetetty reklamaatio / kysymys, joihin ei ikinä ole vastausta tullut. Meillä esim. lapsille uutena ostettavista vaatteista suurin osa ostetaan netin kautta ja jos palvelussa joku mättää niin se asiakassuhde oli sitten siinä. Enkä mielestäni vaadi ihmeitä. Jaksan odottaa pakettia enemmän kuin yhden tai kaksi päivää (nopea toimitus tietysti kyllä plussaa), mutta viikkotolkulla odottamiseen tai useaan kertaan postissa ravaamiseen ei malttini kyllä riitä etenkin jos teen tilaukset akuuttiin tarpeeseen. Joskus on tapahtunut niinkin, että paketista on löytynyt väärä tuote (kuitti paketin sisällä on muuten mukava sillä aina ei vaan muista mitä on mistäkin tilannut) eikä asiakaspalvelusta ole koskaan vastattu. Ok, taloudellista tappiota ei tullut sillä saatiin kalliimpi mekko, mutta tilattiin arkimekko ja saatiin juhlamekko, jota ei periaatteessa oltaisiin edes tarvittu. Eipä ole kiinnostusta ollut sen jälkeen kyseisessä yrityksessä asioimiseen ja mekkoakin käytettiin jopa yhden kerran päällä. Jos siis tilausta tehdessä tai tilauksen jossakin vaiheessa tulee kysyttävää tai sitten myöhemmin ilmenee ongelmia toivoisin niihin vastausta, mitä nopeammin sen parempi. Ja "hieman" myöhässä ollaan jos aletaan useiden viikkojen tai kuukausien jälkeen asiaa hoitamaan.

 Myönnän ettei kauppiaan kannalta olla ihanteellisia asiakkaita, sillä normaalihinnalla harvemmin ostetaan vaan hyödynnetään tehokkaasti erilaisia kampanjoita, aleja ja poistokoreja, mutta kyllä maksava asiakas mielestäni silti saa kunnon palveluakin vaatia. Ja nyt taas kuuraamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti